Mainonnan yleisöjä hyväntekeväisyystutkimuksesta
Tuore Hyväntekeväisyys 2022 -tutkimuksemme on loistava esimerkki siitä, miten tutkimuksista voidaan muodostaa mainonnan yleisöjä ja siten lisätä tutkimuksen tuottamaa hyötyä ja lisäarvoa potenssiin kolme.
Hyväntekeväisyystutkimuksen pääasiallinen tarkoitus on tuottaa tietoa hyväntekeväisyysjärjestöille varainhankinnan tueksi. Tutkimuksessa raportoidaan muun muassa miten suomalaiset lahjoittavat hyväntekeväisyyteen, kuinka paljon, kuinka usein, mihin tarkoituksiin ja kenelle. Samalla selvitetään eri järjestöjen tunnettuudet ja mielikuvat, ristiin lahjoittaminen ja harkinta jne.
Kaikki edellä mainittu tieto on hyväntekeväisyysjärjestöille tärkeää ja erittäin hyödyllistä, mutta koska viime kädessä järjestöjen täytyy tavoittaa potentiaaliset lahjoittajansa tavalla tai toisella, jotta lahjoitushalut realisoituisivat, tutkimuksen hyödyllisyyttä lisää entisestään se, että pystymme muodostamaan tutkimuksesta markkinoinnin kohderyhmiä ja mainonnan yleisöjä Suomi kohderyhmiksi -palvelussa.
Voimme muodostaa tutkimuksesta kohderyhmiä esimerkiksi kahdella selkeällä tavalla:
- 8 lahjoitusteeman mukaan eli mihin tarkoitukseen haluaa lahjoittaa
(sairauksien hoito, katastrofiapu, lasten auttaminen jne.) - Kenelle haluaa lahjoittaa eli jos tietää,
mitä järjestöjä suosii lahjoituskohteina
Käytännön tasolla voimme tutkimuksen perusteella mallintaa markkinoinnin kohderyhmiä ja viedä niistä luotuja mainosyleisöjä suoraan digitaalisille mainosalustoille valmiiksi valittaviksi kohdennusperusteiksi. Tai voimme tuottaa postinumeroihin tai ruutupaikkatietoon perustuvia kohdennuksia esimerkiksi osoitteettoman tai osoitteellisen suorapostituksen pohjaksi. Tai kertoa, mihin ulkomainoksia kannattaa sijoittaa.
Katso lisätietoa hyväntekeväisyystutkimuksesta ja kysy meiltä lisää kohdennusmahdollisuuksista!
Mitkä ovat tutkimuksen mukaan suomalaisten suosituimmat hyväntekeväisyyskohteet ja -järjestöt?
Tutustu aiheeseen liittyviin palveluihimme
Kerron mielelläni lisää
