Uutiset 03.10.2019
Jaa:

Yle Areena yhä Suomen arvostetuin verkkobrändi

Verkkobrändien arvostus kokonaisuudessaan nousi hieman viime vuodesta, vaikka hajonta tulosten välillä hieman kasvoikin samalla. Eniten arvostustaan verkkobrändien joukossa nosti säästämiseen ja sijoittamiseen keskittynyt Nordnet sekä Ruutu ja HelMet. Arvostuksessa suurimpina laskijoina olivat kansainväliset brändit kuten Amazon, Apple ja Wish. Myös viime vuonna arvostustaan nostaneet ruoan toimituspalvelut kuten Wolt ja Foodora kokivat merkittävän arvostuksen laskun.

Yle Areena oli nyt toista vuotta putkeen arvostetuin verkkobrändi suomalaisten keskuudessa. Ilmatieteen laitos sekä Kanta.fi tulivat kuitenkin jo lähemmäs, eikä voitto ollut enää täysin ylivoimainen. Samalla Yleltä pääsi TOP10:iin kaksi muutakin verkkobrändiä: Yle ja Yle Elävä Arkisto. Vielä muutama vuosi sitten ylivoimaisesti arvostetuimpana ollut Google on tänä vuonna neljänneksi arvostetuin verkkobrändi. 

Verkkobrändien arvostus ja suosittelu Suomessa -tutkimuksen mukaan top 10 arvostetuimmat verkkobrändit vuonna 2019 ovat:

  1.  Yle Areena
  2.  Ilmatieteen laitos
  3. Kanta.fi
  4. Google
  5. WhatsApp
  6. Yle
  7. Yle Elävä arkisto
  8. HelMet
  9. Duodecim terveyskirjasto
  10. Poliisi.fi

Verkkobrändien arvostus ja suosittelu -tutkimukseen valitaan spontaanisti tunnetuimmat verkkobrändit esitutkimuksen avulla. Tänä vuonna mukaan otettiin 150 spontaanisti tunnetuinta suomalaista ja ulkomaista verkkobrändiä. 

Verkkobrändien arvostus ja suosittelu Suomessa -tutkimus kertoo tutkimuksen tilaajalle mm. oman brändin tunnettuuden, miten oman brändin arvostus sijoittuu suhteessa muihin sekä verkkobrändin tuntevien että sitä käyttävien keskuudessa. Se tarjoaa tietoa myös siitä, kuinka todennäköisesti omaa brändiä suositellaan muille ja miksi brändiä suositellaan tai ollaan suosittelematta.

Lue lisää tutkimuksesta ja katso tutkimuksessa mukana olevat brändit täältä.

Lisätietoja antaa: 
markkinatutkija Miika Parpo
miika.parpo@taloustutkimus.fi
p. 010 758 5258