Työnantajamielikuvan vaikuttavin kanava löytyy työpaikan sisältä
Työnantajamielikuvaa rakennetaan usein näkyvyyden, kampanjoiden ja sosiaalisen median kautta. Taloustutkimuksen Suomen houkuttelevimmat työnantajat -tutkimus 2026 vahvistaa kuitenkin tärkeän viestin: kaikkein vaikuttavin työnantajamielikuvan rakentaja ei ole yrityksen viestintä – vaan työntekijä, joka kertoo työpaikastaan muille.
Kun suomalaisilta kysyttiin, mikä tekee organisaatiosta houkuttelevan työnantajan, työntekijöiden myönteinen puhe sai väittämävertailussa korkeimman arvion: 4,49/5. Organisaation aktiivisuus sosiaalisessa mediassa sai puolestaan arvion 3,08/5. Some on siis tärkeä osa kokonaisuutta, mutta se ei yksin korvaa uskottavaa työntekijäkokemusta.
Kysyimme myös mikä sellainen työnantaja tulee mieleen, jonka työntekijät puhuvat siitä myönteiseen sävyyn. Eniten mainintoja saivat S-ryhmä, K-ryhmä, OP Pohjola, Supercell, Alko ja Kone. Onnittelut näille työnantajille onnistuneesta työstä!
Reiluus ratkaisee – palkka ja maine kulkevat rinnalla
Vastaajien mukaan houkuttelevan työnantajan tärkein ominaisuus on reiluus ja oikeudenmukaisuus, jonka mainitsi 41 prosenttia vastaajista – reiluus ja oikeudenmukaisuus tärkeimpänä tekijänä korostuu nuorten, 15-24-vuotiaiden keskuudessa. Seuraavina tulivat palkka ja palkitseminen (30 %) sekä maine, brändi ja mielikuva (23 %).
Tulokset kertovat, että työnantajamielikuva ei synny yhdestä mainoskampanjasta. Se rakentuu siitä, miten organisaatio toimii arjessa, miten työntekijät kokevat työpaikkansa ja miten hyvin työnantajan lupaus vastaa todellisuutta.
Yksi asia voi pysäyttää hakijan
Houkuttelevuuden vastapuolella suurin yksittäinen hakemista jarruttava tekijä on huono maine, negatiivinen julkisuus tai kielteiset kokemukset. Sen mainitsi 27 prosenttia vastaajista. Muita merkittäviä syitä olivat matala palkka tai huono palkkaus (15 %), huono työilmapiiri tai toksinen kulttuuri (11 %) sekä epäselvä työnkuva tai epäselvät käytännöt ja huono johtaminen (kumpikin 10 %).
Tämä on työnantajille tärkeä muistutus: vetovoimaa ei rakenneta vain kertomalla, miksi organisaatioon kannattaa tulla. On yhtä tärkeää tunnistaa, mikä saa potentiaalisen hakijan jättämään hakemuksen tekemättä.
Mitä tutkimus kertoo juuri sinun organisaatiostasi?
Taloustutkimuksen toukokuussa 2026 valmistuneessa Suomen houkuttelevimman työnantajat tutkimuksessa arvioitiin tarkemmin 79 Suomessa toimivaa työnantajaa. Vastaajia oli 5 440, ja he olivat 15–64-vuotiaita suomalaisia eri puolilta maata ja eri toimialoilta. Lisää voit lukea täältä!
Yritykset valittiin tutkimukseen mukaan esitutkimuksella, jossa kysyttiin vastaajilta spontaanisti "Mikä on mielestäsi houkuttelevin Suomessa toimiva työnantaja?". Esitutkimuksessa vastaajia oli 3026. Esitutkimuksen tuloksista on julkaistu juttu aiemmin, lisää voit lukea täältä!
Haluatko tietää, millaisena työnantajana oma organisaatiosi nähdään ja mitkä tekijät vahvistavat sen vetovoimaa? Ota yhteyttä niin jutellaan lisää.
Kerron mielelläni lisää!