Blogi 27.01.2020
Jaa:

Perussuomalaiset työllisten puolue – SDP ei

Taloustutkimuksen puoluekannatusmittaus antaa uutta mielenkiintoista tietoa, kun puolueiden kannatus jaotellaan työssäkäyviin ja muihin. Marraskuun 2019 mittauksessa Perussuomalaisten kannatus oli koko väestön keskuudessa 24,3 prosenttia. Työllisten keskuudessa Perussuomalaisten kannatus oli 26,1 prosenttia.

SDP:n kannatus koko väestön keskuudessa 13,2 prosenttia, mutta työllisten keskuudessa vain 9,3 prosenttia. Vasemmistoliiton kannatus oli 0,9 prosenttiyksikköä pienempi työllisten keskuudessa kuin koko väestön keskuudessa (8,4 prosenttia).

Perussuomalaisten lisäksi muita hyvin työllisten keskuudessa pärjääviä puolueita ovat Vihreät, Kokoomus ja jossain määrin Keskusta. RKP:n ja KD:n kannatus oli yhtä suurta työllisten ja koko väestön keskuudessa.

Toki kaikki isot puolueet pyrkivät, ainakin jossain määrin, olemaan ”kaikkien kavereita”. Mutta varmasti myös puolueet pyrkivät edistämään kannattajiensa mielipiteitä ja asioita. Jaottelemalla puolueiden kannatus työllisten ja koko väestön mukaan, voidaan tulkita hallituksen ja eri puolueiden kantoja keväällä päätettäviin työllisyys- ja ympäristötoimiin.

Työllisten kansalaisten mielenkiinnon kohteena saattavat olla ensisijaisesti ansiotulojen ostovoima sekä työmatkaliikenteen sujuvuus ja kustannukset. Passiiviväestön mielenkiinnon kohteena saattavat olla tulonsiirtojen ja yhteiskunnallisten palveluiden kehittäminen.

Marinin hallituksella on kaksi keskeistä tavoitetta. Työllisyysasteen pitäisi olla 75 prosenttia vuonna 2023. Ilmastotavoitteen mukaan Suomen pitäisi olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Hallitusohjelman perusteella ilmastotavoitetta kohden edetään asteittain konkreettisilla toimenpiteillä jo tällä vaalikaudella. Hallitus on asettanut tavoitteille reunaehdon: tuloerot eivät saa kasvaa.

On varsin mielenkiintoista seurata, miten toimenpiteet kohdistuvat työllisiin ja työvoiman ulkopuolella oleviin.

Pasi Holm
tutkimusjohtaja
p. 010 758 5212, pasi.holm@taloustutkimus.fi