Miten estetään kuntavaaleja floppaamasta?

17.02.2021

Kiinnostus vaalien alla tehtäviin tutkimuksiin on kasvanut tasaista tahtia vaali vaalilta. Erityisen kiinnostavia ovat olleet eduskuntavaalit ja presidentinvaalit, eurovaaleihin ei kukaan ole halunnut panostaa tutkimuksin. Ennen edellisiä kuntavaaleja 2017 tehtiin jonkin verran paikallisia tutkimuksia. Tämä selittynee pormestarimallin yleistymisellä sekä sillä, että ne puolueet, joille se on tarkoituksenmukaista, pyrkivät tekemään kuntavaalista yleisvaalit, jossa mitataan hallituksen onnistumista.

Kunta-asioilla ei silti ole juurikaan tekemistä valtakunnan politiikan kanssa. Ainakaan sellaisten asioiden kanssa, joista kansa on kiinnostunut. Mutta nyt olisi tarjolla oikeakin kunta-aihe. Nimittäin, miten sote toteutetaan? Kuntalaisilla taitaa vaan olla jo soteähky.

Tällä kertaa vaalien päällä leijuu lisäksi covid-19 uhka. Oikeusministeriön virkakoneisto haluaa siirtää vaalit, mutta poliitikot eivät. Terveysturvallisuuteen liittyvän pelon takia äänestysprosentti uhkaa jäädä alhaiseksi, jopa alle 50 prosentin. Lähestytään USA:n presidentinvaalin lukemia. Eurovaalien jälkeen kuntavaalit ovat tähänkin asti olleet ne vähiten kiinnostavat, vaikka asiat ovatkin lähimpänä meitä jokaista. Mitä voidaan tehdä kiinnostuksen herättämiseksi? Nyt kuntavaaleihin ajetaan enemmän tai vähemmän pimennossa.

Kannatusmittaajalle kuntavaalit ovat haastavat mitata. Kuntakohtaiset vaihtelut vaaleista toiseen ovat suuremmat kuin esimerkiksi eduskuntavaaleissa. Ehdokasasettelulla on suuri merkitys. Luotettavuuden aikaansaamiseksi otoskoon yhdessä kunnassa pitää olla lähes yhtä suuri kuin eduskuntavaalissa koko maassa. Sellaista taloudellista panostusta ei oikein tahdo löytyä keneltäkään – raha muodostuu tutkimisen esteeksi.

Yksi mahdollisuus olisi toteuttaa tutkimus ns. monitilaajatutkimuksena. Esimerkiksi puolueet voisivat tässä kohtaa lyödä hynttyyt yhteen ja tilata yhdessä tutkimuksen – kaikki saisivat samat tulokset. Toki tutkimuksessa voi olla lyhyt puoluekohtainen osio omia tarpeita varten. Kustannukset olisivat kuitenkin vain murto-osa yksinoikeudella omalle puolueelle tehdystä tutkimuksesta. Mediatkin voisivat vaalikiinnostusta lisätäkseen teettää tutkimuksia ajankohtaisista seudullisista tai vaikka vain paikallisista aiheista. Joka kunnassa varmasti tiedetään, mitkä teemat kuntalaisia puhuttavat.

Jollain tavalla kiinnostuksen on herättävä, muuten tulossa on kaikkien aikojen pannukakku, ainakin äänestysprosentilla mitattuna. Tutkimukset ovat hyvä vaalikiinnostuksen herättäjä.

Jari Pajunen
toimitusjohtaja
jari.pajunen@taloustutkimus.fi

Arkistoon