Joustavaa osa-aikatyötä tarjolla!

Haemme tutkimushaastattelijoita ympäri Suomea tekemään henkilökohtaisia haastatteluja

Haastatteluja tehdään pääasiassa iltaisin ja viikonloppuisin. Työ sopii parhaiten toisen osa-aikatyön yhteyteen tai eläkeläiselle. Ihmisten kohtaaminen työssä vaatii varmuutta sekä iloista ja positiivista asennetta.

Haastattelut kirjataan tietokoneelle, joten peruskäytön tulee olla hallussa.  Omasta autosta on työssä hyötyä, ja sen käytöstä maksetaan korvaus. Saat meiltä koulutuksen, laitteet sekä tukea kenttätyönohjaajalta työn tekemiseen.

”Haastattelutyössä oppii ja saa sivistystä sekä syntyy näkökulmia asioihin. Saan myös kuntoilua, kun kierrän kävellen päivän alueen ulko-ovet”
– Taloustutkimuksen pitkäaikainen haastattelija

Tule tekemään kiinnostavaa ja suomalaisen yhteiskunnan kannalta tärkeää kehitystyötä!

Tutkimushaastattelija -lehti

Joka vuosi lähetämme henkilökohtaisia haastatteluja tekeville joululehden, jossa summataan aina tutkimusvuosi yhteen. Lehdessä on mm. tutkijoiden terveisiä sekä haastattelijoille annetut palautteet.

Tutkimushaastattelijaksi?

Haemme jatkuvasti uusia haastattelijoita. Kurkkaa mitä paikkoja on tällä hetkellä auki!

Oletko yhdistysaktiivi?
Tulemme mielellämme kertomaan yhdistyksenne tapahtumaan tai kokoukseen tutkimushaastattelijan työstä!

Täytä lomake,
palaamme mahdollisimman
pian asiaan!