Ennakoivan tiedon yksikkö Taloustutkimuksessa

Yritysjohdon tärkein tehtävä on ennakoida toimintaympäristön muutokset ja varmistaa, että yritys tekee tarvittavat toimet tulevaisuuden tuloksentekokykyä ajatellen. Kautta historian yritysten toimintaympäristössä on tapahtunut muutoksia, osa nopeita, osa rakenteellisia hitaita muutoksia. Kaikkiin niihin on kuitenkin pitänyt reagoida ja varautua. Digitaalinen murros, digitalisaatio, toi ison murroksen monelle toimialalle, ja kaikille se ei ollut mahdollisuus vaan uhka. Digitalisaation seuraavat aallot ovat vasta tulossa; muun muassa kommunikaatio, liikkuminen, tuotanto ja kauppa tulevat muuttumaan vielä paljon.


TUOTAMME TIETOA
MYÖS TULEVAISUUDESTA

Taloustutkimus tuottaa asiakkailleen tietoa päätöksenteon tueksi, myös tulevaisuudesta. Alla kolme esimerkkiä toimintaympäristön muutoksista, jotka ovat suoraan elävästä elämästä.

  • Juuri nyt maailma taistelee pandemian kourissa. Virus sulkee käytännössä kaikki isot yleisötapahtumat, lopettaa matkailun, tyhjentää kauppakeskukset. Miten elämä palautuu viruksen jälkeen? Tällä hetkellä kukaan ei tiedä tuohon vastausta, mutta pandemian hellittäessä kannattaa alkaa olla ensimmäisenä liikkeellä.
     
  • Lainsäätäjä saattaa puolestaan asettaa lainakaton, joka voi olla suuruudeltaan 4,5-kertainen kotitalouden bruttotuloihin nähden. Millaiset vaikutukset sillä olisi ja keneen? Kuka joutuu vaihtamaan paikkakuntaa tai asuinaluetta, kun tulot eivät riitä riittävän kokoisen lainan saamiseen? Tai kuka ottaa lainakaton vuoksi järkevämmän kokoisen asuntolainan kuin mitä olisi muuten ottanut ja rahaa jää säästöönkin tai vapautuu muuhun kulutukseen? Mihin nämä säästyneet rahat ohjautuvat, matkailuun, elämyksiin, uuteen autoon?

  • Tavallinen perhe ostaa viikoittain kolme rasiaa jauhelihaa, mutta nykyään myös aina välillä nyhtökauraa. Tiedämme, mitä on tapahtunut tähän mennessä, mutta miten jatkossa, kuinka suureksi nyhtökauran osuus muodostuu tulevaisuudessa ja onko se pois jauhelihan osuudesta? Miten perheen ruokailukulttuuri tulee muuttumaan?

KENENKÄÄN EI TARVITSE
KULKEA SUMUSSA

Oli kyse mistä tahansa liiketoiminnasta tai markkinasta, tietoa voidaan hankkia ja analysoida, skenaarioita ja ennusteita voidaan laatia ja perustella. Sumussa ei tarvitse kenenkään yrityspäättäjän kulkea. Asioita ja aikeita voi kysyä suoraan, tai tulevaisuutta voidaan ennakoida matemaattisin algoritmein perustuen menneisiin tapahtumiin ja kehityskaariin. Molemmat tavat ovat osaamistamme – valjasta se käyttöösi.

Jokaisella yrityspäättäjällä on varmasti jotain mikä tulevaisuudessa askarruttaa. Kerro se meille ja anna meidän ehdottaa ratkaisua tiedon hankkimiseksi – sitoumuksetta totta kai.


 

KIINNOSTUITKO? 

Ota yhteyttä,
kerromme mielelellämme lisää

Jätä tiedon tarpeesi alla olevalla lomakkeella – palaamme asiaan!

 

Tai ole suoraan meihin yhteydessä!

Kari Roose, CMO
+358 40 509 3447
kari.roose@taloustutkimus.fi

Juha Painilainen, Director-Sales
+358 400 502528 / 010 758 5240
juha.painilainen@taloustutkimus.fi