Uutiset 17.02.2021
Jaa:

Taloustutkimus 50 v | Ryhmäkeskustelujen uutta tekniikkaa vuonna 1983

Vuosi 2021 on Taloustutkimuksen juhlavuosi, täytämme loppukesästä 50 vuotta! Sen kunniaksi nostamme pitkin vuotta muistoja menneiltä vuosikymmeniltä osana historiaamme suomalaisen markkinatutkimuksen etujoukoissa.

Tässä uutinen videotallenteiden tulosta vuonna 1983 ryhmäkeskustelujen tallentamiseen. Hauska yksityiskohta on selvästikin virhe kuvatekstissä; ”Mainonnan suunnittelijat näkevät jo seuraavana vuonna palautteen omin silmin.”. Varmastikin piti olla ”seuraavana päivänä”, vuosi olisi ollut aika pitkä aika odotella tuloksia…

Aiemmin ryhmäkeskusteluja käytettiin usein juuri mainonnan suunnittelun tukena konseptien esitestauksessa. Nykyisin ryhmäkeskusteluja käytetään paljon moninaisempiin aiheisiin asiakasymmärryksen kehittämiseksi. Muun muassa erilaiset palvelukonseptitestit, tuotekehityksen tai markkinointiviestinnän tukeminen sekä brändin kehittämiseen tähtäävät ryhmäkeskustelut ovat tavallisia, kuten myös kehitysideoiden hakeminen asiakkailta esim. ns. crowdsourcingina. Samoin videonauhat ovat vaihtuneet live-striimaukseksi tai datatallenteiksi.

Kari Roose, CMO
kari.roose@taloustutkimus.fi