Uutiset 10.12.2019
Jaa:

Ruoan verkkokauppa kiinnostaa yhä enemmän

Syksyllä valmistuneen Suomi Syö -tutkimuksemme mukaan ruoan ostaminen/tilaaminen internetin kautta on edelleen melko vähäistä: palveluja käytetään tai on ainakin kokeiltu joka kymmenennessä kotitaloudessa. Suosituin palvelu on ollut ruoan tilaaminen kotiinkuljetuksella.

Kiinnostus ruoan verkkokauppaan on kuitenkin nousussa: palvelun jo löytäneiden lisäksi asia kiinnostaa joka kolmatta kotitaloutta. Kaikkein eniten ruoan verkkokauppa kiinnostaa lapsiperheitä, alle 35-vuotiaita ja pääkaupunkiseudulla asuvia.

Kotitalouksista 56 % ei ole ostanut ruokaa netin kautta, eikä ole edes kiinnostunut ostamaan. Selvimmin asia epäilyttää vanhimpia ikäluokkia sekä pienten kuntien asukkaita; pienissä kunnissa ongelmana nähdään erityisesti palveluiden huono saatavuus. Ruoan verkkokaupan yleistymiseen vaikuttaisivat vahvimmin ruoan toimituksiin liittyvät asiat: toimitusmaksujen edullisuus, tarkat toimitusajat sekä tilaamisen helppous ja nopeus. Lisäksi halutaan varmuus tuotteiden tuoreudesta ja laadusta.

Tulevaisuudessa kiinnostavimmat palvelut ovat ruokapiiritoiminta, esimerkiksi kauden kasvisten tai kananmunien tilaaminen säännöllisin väliajoin, ruoan tilaaminen kotiinkuljetuksella sekä ruoan keräyspalvelut eli valmiiksi pakatun kauppakassin nouto ruokakaupasta. Lisäksi tutkimuksessa nousi vahvasti esiin kiinnostus hävikkiruoan tilaamiseen netin kautta.

Suomi Syö on yksi Taloustutkimuksen valmiista tutkimuksista, jota tehdään vuosittain. Tutkimus toteutettiin kahdella menetelmällä: kirjekyselyyn vastasi yli 2300 ja internetkyselyyn yli 1300 kotitalouden elintarvikkeiden ostamisesta päättävää suomalaista. Suomi Syö tarjoaa laajan tietopaketin tämän hetken ruokatrendeistä ja ilmiöistä.

Tänä vuonna olemme selvittäneet muun muassa kotitalouden ruokailukäytäntöjä, elintarvikkeiden ostotottumuksia sekä kasvisruoan, liha- ja kalaruokien ja valmisruoan käyttöä. Mukana on myös paljon uutta asiaa, kuten ympäristöasioiden vaikutukset osto- ja ruokailutottumuksiin, Food to go -ruoan ostaminen ym.


Suomi Syö 2019 on nyt saatavilla!
Kysy lisää tutkimuksen sisällöstä ja hinnoista tutkimuspäällikkö Merja Lintuselta: merja.lintunen@taloustutkimus.fi, puh. 010 758 5310