Uutiset 16.09.2024
Jaa:

Pienempi karkkipussi kalliimpaan hintaan

Suomalaiset ovat huomanneet ikävän ilmiön ruokaostoksia tehdessään: tutun tuotteen koko tai määrä on pienentynyt, mutta tuotteen hinta on pysynyt samana tai jopa noussut. Suomi Syö 2024 -tutkimuksen perusteella tämä elintarvikkeiden shrinkflaatio on yllättävän laaja ilmiö; lähes 60 % suomalaisista on huomannut muutoksen.

Missä elintarvikkeissa tätä määrän tai koon pienenemistä on havaittu? Eri tuoteryhmät ovat laajasti edustettuina, mutta kuluttajat ovat huomioineet asian erityisesti ostaessaan makeisia tai suklaata, kahvia, lihaa/jauhelihaa, leikkeleitä, juustoa ja valmisruokia. Kummastusta ovat herättäneet esimerkiksi kilon pakkauksen muuttuminen 900 grammaksi, puolen kilon pakkauksen muuttuminen 450 grammaksi pakkauksen hinnan pysyessä kuitenkin samana.

Elintarvikkeiden hintojen nousu parin viime vuoden aikana on vaikuttanut suomalaisten ostokäyttäytymiseen monin tavoin. Yhä useampi kertoo käyvänsä useammissa eri kaupoissa tai kauppaketjuissa edullisten hintojen ja tarjousten vuoksi. Tässä kisassa on muutama selvä voittaja, esim. Lidl ja Prisma. Myös kaupan omat merkkituotteet houkuttavat yhä enemmän.

Trendejä ja ajankohtaista asiaa

Suomi Syö 2024 -tutkimuksen tulokset ovat nyt saatavilla. Tämä vuosittainen laaja tietopaketti kertoo, mitkä trendit ovat nousussa, mitkä tuotteet ja tuoteryhmät kiinnostavat ja minkä takia, sekä kuinka kuluttajien asenteet ja tottumukset muuttuvat. Suomi Syö -tutkimus on erinomainen keino alan toimijoille pitää omat tiedot ajan tasalla.

Tutkimustulokset antavat kattavaa tietoa esimerkiksi strategisen suunnittelun ja tuotekehityksen tueksi elintarviketeollisuudelle, vähittäiskaupalle ja ravintoloille. Tutkimus koostuu useista kyselyistä ja vastaajamäärä on yhteensä yli 6000. Vastaajina ovat 16–79-vuotiaat suomalaiset.

Suomi Syö sisältää useita raportteja eri näkökulmista

Trendit ja vastuullisuus -raportissa seuraamme ruokailuun ja ruoanlaittoon liittyviä trendejä sekä suhtautumista ympäristöasioihin, kotimaisuuteen, lähiruokaan ja luomuruokaan. Ruokaostokset-raportissa tutkimme muun muassa ostotottumuksia, eri kauppaketjujen eroja ja niissä asioimista sekä elintarvikkeiden verkkokauppaa.

Tuoteryhmäraportissa selvitämme yli 50 tuoteryhmän käyttöä, käytön perusteita ja tulevaisuuden näkymiä. Ravintolaraportissa tutkimme muun muassa minkälaisissa ravintoloissa kuluttajat asioivat, mitä ruokia valitaan, mitkä uudet ilmiöt kiinnostavat ja kuinka ravintolaruoan kotiinkuljetuspalveluja hyödynnetään.

Suomi Syö VISIO

Tänä vuonna uutuutena on saatavilla myös Suomi Syö VISIO -raportti, joka perustuu tytäryhtiömme Inspiransin kvalitatiivisin menetelmin toteuttamaan tutkimukseen. Suomi Syö Visio tarjoaa ruokakulttuurin asiantuntijoiden ja tulevaisuuden tutkijoiden syvällistä näkemystä siitä, mihin suuntaan suomalaisten syöminen tulee kehittymään, mitkä ovat keskeiset syömiseen vaikuttavat tulevaisuuden muutosvoimat ja millaisia uusia trendejä on ennakoitavissa.

Kysy lisätietoa tutkimuksesta asiantuntijoiltamme: Merja LintunenRiitta Ristiluoma

OTA YHTEYTTÄ