Uutiset 10.11.2020
Jaa:

Mittaukset näyttivät suunnan, Trump melkein onnistui kääntämään pelin

Yhdysvaltojen presidentin vaalien jälkeen gallupit tuomittiin epäonnistuneiksi. Tuomiot olivat kuitenkin ennenaikaisia. Ääntenlaskennan edistyttyä voidaan todeta mittausten kuvanneet lopullista vaalitulosta varsin hyvin.

Vaalijärjestelmästä johtuen valtakunnallisella mittauksella on lähinnä viihdearvo. Viimeinen mittaus (IBD/TIPP) kertoi Bidenin kannatuksen olevan neljä prosenttiyksikköä suurempi kuin Trumpin. Tällä hetkellä (9.11.2020) ero on kolme prosenttiyksikköä.

Monet mittaukset myös saivat ns. kiinni Trumpin nousun viime päivinä.

Valtakunnallista mittausta tärkeämpiä ovat osavaltiokohtaiset mittaukset. Esimerkiksi Pennsylvaniasta julkaistiin maanantaina 2.11.2020 kuusi mittausta, joista neljässä Biden oli edellä ja Trump kahdessa. Bidenin etumatka oli 3–7 prosenttiyksikköä. Lopullinen ero asettunee +1 prosenttiyksikköön. Floridassa viimeisistä mittauksista kolme kertoi Bidenin suuremmasta kannatuksesta ja kaksi Trumpin. Trumpin viime päivien raivoisa kampanjointi Floridassa toi tulosta, sillä Trump voitti Floridan kolmella prosenttiyksiköllä.

Georgiassa julkaistiin vaalien alla kaksi mittausta, molemmissa Trump saatiin voittajaksi. Käytännössä tilanne on tasan. Pohjois-Carolinassa mittauksissa etu oli hyvin niukasti Bidenilla. Tulos on menossa niukasti Trumpille.

Ylipäätään viimeisissä mittauksissa luvut olivat vaa’ankieliosavaltioissa 47-48-49-50 jommallekummalle. Eli hyvinkin virhemarginaalin sisällä.

Se, mikä Suomesta katsottuna jonkin verran hämmentää on, että osavaltiokohtaisissa mittauksissa otoskoko oli yleisimmin 500–600. Sillä otoskoolla virhemarginaali on 4,5 prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen. Mikään viimeisistä mittauksista ei ollut niin kaukana vaalituloksesta.

Jari Pajunen
toimitusjohtaja