Uutiset 01.11.2017
Jaa:

Kyselytutkimus: Sähkö- ja hybridiautojen suosio kasvaa lähivuosina huimasti

Kahdeksan prosenttia suomalaisista autoilijoista aikoo hankkia seuraavaksi autokseen joko sähköauton tai ladattavan hybridin. Tiedot käyvät ilmi Taloustutkimuksen tekemästä kyselystä, johon vastasi lokakuussa tuhat henkilöä. Telebus-puhelinhaastattelukierroksella tehdyn tutkimuksen otos edustaa tilastollisesti Suomen täysi-ikäistä väestöä.


Nykyisin Suomessa on sähköautoja noin 1200 ja ladattavia hybridejä 4600, mikä on vain 0,2 prosenttia liikennekäytössä olevasta henkilöautokannasta. Uusia autoja myydään Suomessa vuosittain noin satatuhatta. Kyselytutkimuksen perusteella esimerkiksi seuraavien viiden vuoden aikana sähköautoja ja ladattavia hybrideitä saattaisi mennä kaupaksi jopa 40 000.

Sähköautojen ja ladattavien hybridien kasvunäkymät ovat siis huomattavat. Vielä sitäkin roimemmin kasvavat ”perinteisten”, ei-ladattavien hybridiautojen markkinat: peräti 13 prosenttia kyselyn vastaajista aikoo hankkia seuraavaksi autokseen hybridin.

Polttomoottoriautot eivät häviä Suomen teiltä näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Jopa 45 prosenttia aikoo ostaa seuraavaksi ajoneuvokseen bensiinikäyttöisen auton, ja dieseliä suosii 18 prosenttia. Bensiini- ja dieselmoottoriset autot ovat etenkin nuorten, alle 25-vuotiaiden autonostajien suosiossa. Syynä lienee hinta. Vahvin asiakaspotentiaali sähköautoille ja ladattaville hybrideille on niissä kansalaisissa, jotka ylipäänsä ostavat uusia autoja, eli yli 50-vuotiaissa.

Auto on kallis kulutushyödyke, jota käytetään pitkään, jopa parikymmentä vuotta. Siksi autokanta uudistuu hitaasti. Vaihtoehtoiset voimanlähteet valtaavat kuitenkin voimakkaasti markkinoita, ja entistä useampi kuluttaja aikoo lähivuosina siirtyä pois perinteisestä autotekniikasta. 

Lisätietoja: tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen, puh. 050 375 9008, juho.rahkonen@taloustutkimus.fi