Kassler-puolue, juureva blokki vai keskikeittiön väki – mihin näistä kuulut?
Tutkimus paljastaa väestöryhmien välisiä eroja suhtautumisessa kasvisruokaan
Suomalaisten ruokavalio on nykyisin varsin lihapitoista, ja tuoreen tutkimuksen mukaan kasvissyöjiä on väestöstä 7 prosenttia ja vegaaneja vain 2 prosenttia. Kuitenkin yli puolet – 54 prosenttia – suomalaisista vastaa myöntävästi kysymykseen ”haluaisitko lisätä kasvipohjaisen ruuan osuutta ruokavaliossasi?” 30 prosenttia vastaa tähän ”ei”. Loput joko ovat jo kasvissyöjiä tai vegaaneja tai eivät osaa sanoa kantaansa.
Tiedot käyvät ilmi vegaanisia ruokia tarjoavan tamperelaisen Weganin teettämästä kyselytutkimuksesta, jonka Taloustutkimus toteutti elokuun alussa. Internetpaneelissa tehtyyn kyselyyn vastasi 1100 suomalaista, ja otos edustaa maan 15 vuotta täyttänyttä väestöä.
Tutkimus osoittaa, että kasvissyönti ei ole millään tavalla äijämäisyyden vastakohta, sillä miehissä on lähes yhtä paljon kasvissyönnin lisäämisen kannattajia kuin naisissa.
Vastaajien puoluekannoista löytyi kuitenkin mielenkiintoisia eroja, joiden perusteella suomalaiset voidaan luokitella kolmeen ryhmään:
- Kassler-blokki Perussuomalaisten, keskustan, kristillisdemokraattien ja Liike nytin kannattajat eivät ole kovin kiinnostuneita vegaanisesta ruuasta, vaikka sitä saisi helposti esimerkiksi pikaruokana. Heistä vain noin joka viides on edes jonkin verran kiinnostunut vegaanisesta ruuasta.
- Juureva blokki Vihreät ja vasemmistoliitto ovat täysin omilla luvuillaan: näiden puolueiden kannattajista lähes 70 prosenttia on erittäin tai melko kiinnostunut vegaanisesta ruuasta.
- Keskikeittiön blokki Kokoomus, Sdp ja Rkp ovat suhtautumisessa vegaaniruokaan kahden edellä mainitun blokin välimaastossa. Myös nukkuvien puolue eli ne, jotka eivät kerro puoluekantaansa tai äänestä, sijoittuu tähän keskiväliin.
Kun suomalainen pääsee valitsemaan vapaasti annoksensa ravintolassa, vain 6 prosenttia valitsisi sellaisen, jossa ei ole mitään eläinkunnan tuotteita. Nuoret ovat kuitenkin huomattavasti kiinnostuneempia kasvisruuasta ja vegaanisesta ruuasta kuin vanhemmat, ja tämä saattaa ennakoida yhteiskunnallista muutosta lähivuosina.