Uutiset 12.02.2020
Jaa:

Joka viides autoilija aikoo siirtyä sähköautoon tai ladattavaan hybridiin

Suurin osa Suomen teillä liikkuvista noin 2,7 miljoonasta henkilöautosta kulkee bensiinillä tai dieselillä. Vaihtoehtoisten voimanlähteiden prosenttiosuuden voi laskea yhden käden sormilla. Taloustutkimuksen tuore kyselytutkimus kuitenkin ennakoi, että lähivuosina tilanne on selvästi muuttumassa: yhteensä noin viidennes autoilijoista aikoo hankkia seuraavaksi autokseen joko sähköauton (6 %) tai ladattavan hybridin (13 %). Vaikka seuraavankin auton voimanlähteenä suosituin on edelleen bensiini (37 prosenttia), ladattavat hybridit hätyyttelevät jo dieseliä, jollaisen aikoo seuraavaksi autokseen valita 14 prosenttia.

Viisi prosenttia autoilijoista valitsisi seuraavaksi kulkupelikseen mieluiten kaasuauton, ja neljä prosenttia kallistuu tavalliseen hybridiin – siis sellaiseen, jossa ei ole ulkoista latausmahdollisuutta. Merkittävä osa autoilijoista, 18 prosenttia, ei kuitenkaan osaa vielä sanoa, minkä voimanlähteen he seuraavaan autoonsa valitsisivat. Moni kuluttaja on tällä hetkellä odottavalla kannalla ja seuraa automarkkinoiden kehitystä. Esson baarien huhumyllyt dieselkiellosta, satelliittivalvonnasta ja muista autoilijan pään menoksi kaavailluista muutoksista käyvät kierroksilla.

Sähköautot kiinnostavat eniten 25–34-vuotiaiden ikäryhmää, joista 14 prosenttia aikoo hankkia seuraavaksi täyssähköauton. Muissa ikäryhmissä sähköauton suosio on vain muutaman prosentin luokkaa. Myös kokoomuksen ja vihreiden kannattajissa on selvästi keskimääräistä enemmän (13 %) sähköauton hankintaa suunnittelevia.

Ladattavat hybridit kiinnostavat erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa peräti 25 % aikoo hankkia sellaisen, kun taas täyssähköauton suosio (8 %) on pääkaupunkiseudulla vain hieman korkeampi kuin muualla maassa.

Perinteisten voimanlähteiden kannalla ovat vahvimmin perussuomalaisten ja keskustan kannattajat: heistä 65 prosenttia aikoo hankkia seuraavaksi joko bensiini- tai dieselkäyttöisen auton. Kaasuautojen suosio on suurimmillaan vasemmistoliiton (12 %) ja Sdp:n (10 %) kannattajien keskuudessa.

Autokannan iän perusteella Suomi on Euroopan Kuuba, ja kyselyn mukaan tulee sellaisena pysymäänkin. Vain viisi prosenttia autoilijoista on edes harkitsemassa autonsa vaihtamista uudempaan lähikuukausina. Kahdeksan prosenttia aikoo vaihtaa auton vuoden sisällä. Kolmasosa autoilijoista ei ole aikeissa tuoreistaa ajokkiaan kuin aikaisintaan viiden vuoden päästä. Museo-osastokin pysyy voimissaan, sillä 19 prosentilla autoilijoista nykyisen auton vaihtaminen häämöttää vasta yli kymmenen vuoden päässä.

Automarkkinat ovat murroksessa, mutta suuri laiva kääntyy hitaasti. Suomalainen jos kuka tietää sen, että auto on kallis ja pitkäkestoinen kulutushyödyke, jonka saa öljyä ja varaosia vaihtamalla kulkemaan lähes loputtoman pitkään. Niinpä ei kannata pidätellä hengitystään Suomen autokannan uudistumista odotellessa.

Kysely tehtiin Taloustutkimuksen viikoittaisella Telebus-puhelinhaastattelukierroksella, ja siihen vastasi 1002 Suomen aikuisväestöön kuuluvaa henkilöä marraskuun lopulla. Vastaajista 80 prosentilla on käytössään auto.

Lisätietoja tutkimuksesta: tutkimus- ja asiakkuusjohtaja Juho Rahkonen, juho.rahkonen@taloustutkimus.fi tai puh. 050 375 9008