Uutiset 12.02.2019
Jaa:

Ideoita ja inspiraatioita kansainvälisestä tutkimusyhteistyöstä

Taloustutkimus on WIN (Worldwide Independent Network of Market Research) -verkoston jäsen. Verkostoon kuuluu 40 merkittävää riippumatonta tutkimusyritystä kattaen yli 50 maata. Yhteisöön kuuluminen on meille erittäin merkittävä etu paitsi kansainvälisiä hankkeita koordinoitaessa myös uutta opittaessa.

Taloustutkimus järjesti tammikuussa 2019 WIN-verkoston Euroopan jaoston yhteisseminaarin omissa tiloissaan Vallilassa. Tapahtumaan osallistui runsaat 20 markkinatutkimusammattilaista eri puolilta Eurooppaa. Tapahtumassa kuultiin kiinnostavia puheenvuoroja sekä alasta yleensä että uusista nousevista tutkimusmetodeista.

Kvalitatiivinen tutkimus oli tapahtumassa vahvasti esillä. Erityishuomiota saivat laadullisten tutkimusten vastaajia osallistavat tutkimusmenetelmät ja työkalut. Tapahtumassa esiteltiin muun muassa puhelinsovellusta, joka vie ryhmäkeskustelujen toiminnalliset tehtävät raikkaasti digiaikaan. Mikä sopisikaan paremmin etenkin nuorille kohderyhmille, joille jokainen hetki ilman älypuhelinta on pieni taistelu. Olemme päättäneet ottaa tekniikan käyttöömme ryhmäkeskusteluissamme.

Myös tekoälyn käyttö markkinatutkimuksessa oli vahvasti esillä. Tästä aiheesta puhui tutkimuspäällikkö, psykologi Sari Roth Taloustutkimus Oy:stä. Sari on tehnyt Taloustutkimuksessa pitkän uran kvalitatiivisen tutkimuksen parissa, ja on nyt erityisen innoissaan siitä, miten tekoälyn laatimia visuaalisten materiaalien analyysejä voi käyttää kvalitatiivisissa tutkimuksissa lisäaineistona analytiikkaa rikastamassa ja varmentamassa.

Esimerkiksi erilaisia pakkausvisuaalisuuksia tai muuta kuvallista viestintää kehitettäessä materiaalit voidaan syväluodata ensin vaikkapa ryhmäkeskusteluissa. Tämän jälkeen testatut visuaalisuudet on mahdollista analysoida nopeasti ja tehokkaasti Taloustutkimuksen Visual Express -tekoälyllä. Tekoäly osoittaa kuva-aineistoista ne tunnistamansa attribuutit, jotka iso kuluttajavastaajien joukko materiaaliin liittäisi. Visual Express toimii sekä itsenäisenä työkaluna että muun tutkimusaineiston tuki- ja verrokkimateriaalina – paras tapa soveltaa sitä valitaan tilannekohtaisesti.

WIN-seminaari oli äärimmäisen kiinnostava ja inspiroiva sekä hyvä osoitus siitä, että tässä lukuisten digitaalisten kohtaamisten maailmassa on erittäin hyödyllistä ja energisoivaa istua välillä ihmisten kanssa yhteisen pöydän ääreen.

Lisätietoja kvalitatiivisista tutkimuksista ja Visual Express -tekoälystä:
tutkimuspäällikkö Sari Roth, sari.roth@taloustutkimus.fi, p. 010 758 5242