Blogi 29.06.2020
Jaa:

Tutkijan rehellinen vastaus: en minä vaan tiedä!

Eräs ulkomaisessa yliopistossa työskentelevä tutkija otti minuun yhteyttä ja kysyi, onko meillä tutkittu suomalaisten asenteita maskien käyttöön. Hänellä oli vahva hypoteesi, että Suomessa maskeja ei pidetä länsimaiseen kulttuuriin sopivina. Tutkija oli kiinnostunut, löytyisikö valmiista datasta lisävalaistusta hänen arviolleen.

Kuten niin usein, olemassa olevasta datasta ei löytynyt suoraa vastausta spesifiin miksi-kysymykseen. Olimme kyllä toukokuussa tutkineet suomalaisten suhtautumista maskeihin ja havainneet, että 11 prosenttia kannatti maskipakkoa, 35 prosenttia suositusta ja 47 prosenttia sitä, että ei anneta pakkoa eikä suositusta. 7 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Tutkimusprojekteissa on aina budjetin asettamat pituusrajoitukset, ja perustelut mielipiteille jäivät tällä kertaa valitettavasti selvittämättä. Niistä ei haluttu maksaa ekstraa.

Kun minulta kysytään, miksi mielipiteet ovat sellaisia kuin ovat, yleensä lähden etsimään selitystä materiaalisen todellisuuden luomista puitteista. Maantieteelle emme voi mitään, sanoi jo kaimani Juho Kusti Paasikivi. Suomi on Euroopassa pussinperällä, meren saartama harvaan asuttu maa, jossa on melko helppo pitää sosiaalista etäisyyttä – ennen koronaakin olimme tottuneet jättämään kanssaihmisiimme kunnon hajuraon.

Toinen mahdollinen selitys johtuu suomalaisten pragmaattisesta ja koruttomasta uudisraivaajamentaliteetista: meillä ei koreilla vaatteilla, autoilla eikä millään muullakaan.

Maskit ovat ennen kaikkea symbolinen ele – niillä muistutetaan muillekin, että kulkutauti on liikkeellä. Jotta maskit suojaisivat kunnolla, niiden pitäisi olla ammattilaistasoisia ja niitä pitäisi vaihtaa vähän väliä, kuten sairaaloissa. Suomalainen ei symboleista perusta. Hän on vähäeleinen ja jämpti kuin se taannoisten Byggmax-mainosten suomalainen mies.

Väitän, että maantiede selittää pitkälti sen, miksi esimerkiksi Suomessa, Norjassa ja Islannissa koronatilanne on kaiken aikaa ollut hyvin hallussa. Ruotsi on paljon eurooppalaisempi, kansainvälisempi ja kaupungistuneempi maa, ylipäänsä eri kaliiperia kuin muut Pohjoismaat, ja siksi siellä on ollut vaikeampi estää viruksen leviämistä.

Yllä oleva on kuitenkin omaa päättelyäni, ja palataksemme alkuperäiseen kysymykseen, miksi suomalaiset vierastavat maskeja, rehellinen vastaukseni on: en tiedä.

Ongelmaan on kuitenkin olemassa nerokkaan yksinkertainen ratkaisu: tehdään kyselytutkimus!

Vaikka nykymaailma tursuaa monenlaista dataa ja informaatiota, suurin osa siitä on merkityksetöntä kohinaa ja tuskin tarjoaa vastausta juuri haluttuun tiedontarpeeseen. Sen sijaan, että alettaisiin monimutkaisesti ja vaivalloisesti etsiä epävarmaa vastausta pöyhimällä ja yhdistelemällä olemassa olevaa dataa, miksi emme tuottaisi uutta ja ajantasaista täsmätietoa?

Ammattitaitoisesti tehdyn kyselytutkimuksen voima on siinä, että se luo selkeyttä kaoottiseen maailmaan tarjoamalla tietoa juuri siitä asiasta kuin halutaan.

Yksinkertaista, rakas Watson!

Juho Rahkonen
juho.rahkonen@taloustutkimus.fi