DUCK, DUCK, GO!

28.08.2019

Kuluttajamarkkinointi on muutoksessa, taas. Ja lapsesi ajaa sitä muutosta.

Pienten lasten vanhempana ja markkinoinnin parissa työskentelevänä saa olla aika aitiopaikalla havainnoimassa kuluttajamarkkinoinnin muutosta. Kun olin itse nuori niin kuluttajamarkkinointia tehtiin aika lailla homogeenisesti kaikille; oli tv-mainontaa, lehtimainontaa, suoramainontaa, ulkomainontaa, ja kaikki altistuivat niille kaikille enemmän tai vähemmän. Kohdennus oli joko valtakunnallista tai jopa alueellista. Jos tuuttasit mainoksen telkkariin niin kauppa kävi.

Nyt on toisin. Lapseni eivät katso lainkaan televisiokanavia. Leffoja kylläkin suoratoistona tai elokuvateattereissa, ja ne ovatkin tärkeä vaikuttamiskanava. Mutta sanoisin, että televisioon itse nuorena käyttämäni aika kuluu lapsillani nyt YouTubeen. Tubettajat ovat erittäin suuri vaikuttajaryhmä lasteni ajatus- ja arvomaailmaan, kuten myös kuluttamistoiveisiin liittyen. Tubettaja on samalla myös monen lapsen unelma-ammatti ja unboxing on 6-vuotiaallekin täysin tuttu termi. Järkyttävän iso mahdollisuus markkinoijalle.

Toinen iso kanava ovat videopelit. Poikani tietää autopelien ansiosta valtavasti autoista ja autobrändeistä, paljon enemmän kuin itse tiedän. Automerkkien brändisijat alkaa olla jo jaettuna alle 10-vuoden iässä. Markkinoinnin näkökulmasta peliteollisuus ei ole vielä kuitenkaan valjastanut läheskään koko potentiaalia esim. product tai brand placementin kautta. Ehkä yrityksetkään eivät ole vielä täysin sisäistäneet tätä mahdollisuutta. Suomessakin on isoja peliyhtiöitä, mukaan pääsisi markkinoimaan varmasti aika vaivattomasti. Eikä sen tarvitse olla kömpelöä kuten takavuosien hapuilut, toimivia luovia ratkaisuja löytyy, jos niitä lähdetään aidosti innovoimaan.

Myöskään lehtiä ei lueta enää kuten ennen. Me aikuiset ollaan siirrytty osin digilehtiin mutta lapsilla ja nuorilla on siinäkin haasteita. Tai en tiedä onko se haaste. Kyselyikäisen ja alati tiedonjanoisen lapsen tiedontarpeet tyydyttää nykyään Google tai yksityisyyttään varjelevilla DuckDuckGo. Kun lapset oppivat kirjoittamaan, niin matka hakukoneiden käyttäjäksi on lyhyt. Ja siellähän se tieto asuu. Nykylapset tietävät valtavasti asioista, koska tieto on lähempänä ja kattavammin saatavilla kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa. On isolta osalta hakukoneoptimoinnista ja -markkinoinnista, ja tietysti laadukkaasta orgaanisiin hakuihin nousevasta sisällöstä kiinni, mitä sinunkin lapsesi maailmasta oppivat, ja mihin yrityksiin ja tuotteisiin he tutustuvat. Lapsena ja nuorena luodut brändisuhteet voivat kestää eliniän, mutta miten hyvin markkinoijat tämän huomioivat kommunikoidessaan verkossa? Parhaat erinomaisesti, toiset hieman huonommin.

Opiskeluaikana Kotlerin kirjasta luettu 4 P:tä pitää kuitenkin edelleen kutinsa. Place ja promotion ovat toki eläneet vuosien saatossa. Nyt tuote on usein helpoiten saatavissa verkosta ja siten on vaikea argumentoida tukevaa verkkomarkkinointiakaan vastaan. Markkinoinnin ammattilaisten nettikeskustelua seuratessa tuntuu välillä kuitenkin siltä, että iso osa energiasta menee erilaisilla kirjainyhdistelmillä kikkailuun, data driven -uskontunnuksiin, minä olen hyvä ellen paras -huuteluun, ja markkinoinnin trendit -listauksien jakamiseen. Kuitenkin hillot kääritään edelleenkin hyvillä ideoilla, jotka iskevät suoraan kuluttajan sydämeen. Joskus toivoisinkin, että mietittäisiin enemmän perusasioita, 4 P:tä. Millainen on oikeasti käyttäjälleen isoa hyötyä ja iloa tuottava palvelu tai tuote, miten se markkinoidaan oivaltavalla tavalla, mihin hintaan, ja miten kuluttajat haluaisivat jakelun tapahtuvan? Markkinatutkimus on tässä kaikessa erinomainen apu.

Kirjoittaja: Kari Roose

Arkistoon