SUOMI TÄNÄÄN -TUTKIMUS

Kirjekyselynä tehtävät tutkimukset ovat edelleen olennainen osa nykyaikaista, monikanavaista tiedonkeruuta. Suomi tänään -tutkimusta on tehty 2-3 kertaa vuodessa jo 80-luvulta lähtien. Tutkimusaiheena on monipuolisesti erilaiset tuotteet sekä palvelut, joita halutaan kehittää suomalaisille sopivaksi.


Suomi tänään -tutkimuksen kierros 2/2019 lähtee postilla suomalaisiin koteihin viikoilla 35-36

Tällä kertaa tutkimme kodintekstiilejä, vapaa-ajan keskuksia, pikaruoka-/kahvilaketjuja, keittiökalustemerkkejä, asiakaspalvelua, rakennustarvikeliikkeitä sekä yritysmielikuvia.

Vastaaminen kyselyihin on tärkeää, sillä niiden perusteella yritykset ja organisaatiot kehittävät tuotteitaan sekä palveluitaan meile kaikille paremmin soveltuvaksi. Sinun mielipiteelläsi on merkitystä!


Usein kysyttyä

  1. Miksi juuri minä saan lomakkeen?
    • Vastaajat on valittu satunnaisesti, mutta kuitenkin vastaamaan suomen väestörakennetta iän, sukupuolen ja maantieteellisen sijainnin perusteella. Eli siksi juuri sinun mielipiteesi on meille tärkeä. Jos joku tuttavasi tai läheinen haluaa vastata, hän voi niin tehdä. Taustatietojen perusteella hänen vastauksensa rekisteröityy omaan vastaajaryhmäänsä.
      Osoitelähde: Bisnode-henkilömarkkinointirekisteri, Kumpulantie 3, 00520 Helsinki.
       
  2. Onko minun pakkko vastata?
    • Vastaaminen ei ole pakollista. Huomaa myös, että sinun ei tarvitse vastata kyselyssä niihin osioihin joista sinulla ei ole kokemusta.
       
  3. Miksi kyselyä ei tehdä netin kautta?
    • Kirjekyselyillä tavoitetaan ihmiset tasapuolisesti. Vastaaja ei tarvitse internet-yhteyttä, tietokonetta tai älypuhelinta vastatakseen, eikä siten myöskään tekniset haasteet ole esteenä.
       
  4. Mitä minun vastauksilleni tapahtuu?
    • Kaikki vastaukset rekisteröidään vastaamaan koko maan ja eri väestöryhmien tilannetta, eikä niitä missään vaiheessa käsitellä siten että vastaukset voitaisiin yksilöidä. Arvontalomakkeen yhteystietoja käytetään vain yhteydenottoon mahdollisen arvontavoiton toimittamisen yhteydessä. Ne eivät yhdisty lomakkeen tietoihin.
      Voit lukea tietoturvastamme enemmän täältä: Taloustutkimuksen tietosuoja

Kysy lisää tutkimuksesta: Malin Karlsson, tutkija, malin.karlsson@taloustutkimus.fi


Tutkimustuloksia

Yritykset ja organisaatiot osallistuvat suomi tänään -tutkimukseen tilaamalla siitä joko kokonaisen tutkimusosion tai  osallistumalla muiden yritysten/organisaation kanssa yhteisesti tutkimusosioon. Me emme pääsääntöisesti voi julkaista tuloksia, mutta seuraamalla mediaa voi tuloksia nähdä. Tässä kuitenkin muutamia tuloksia joita olemme julkaisseet asiakkaittemme luvalla:

Suomi tänään 1/2019 kierrokselta: 
https://www.taloustutkimus.fi/ajankohtaista/uutisia/kaupungit-ja-kunnat-matkailukohteina-tutkimus-valmistunut.html

Suomi tänään 3/2018 kierrokselta:
https://www.taloustutkimus.fi/ajankohtaista/uutisia/huvipuistot-vapaa-ajankeskusten-imagot-tutkimuksen-karjessa.html