Lähes kaikessa taloudellisessa toiminnassa on hyötyjä ja haittoja. Perinteisesti hyötyjen ja haittojen arvoa on analysoitu hyöty-kustannus -analyysilla. Taloudellinen toiminta on perusteltua, jos hyödyt ovat selvästi suuremmat kuin toiminnan aiheuttamat haitat.

Turve on kiistatta haitallinen energialähde. Tulisiko siitä luopua ilmastohaittojen torjumiseksi? Mielestäni ei pitäisi pelkästään haittoja tutkimalla. Minusta pitäisi arvioida kaikkien käytettävissä olevien energialähteiden hyötyjä ja haittoja. Eikö olisi hyvä pyrkiä edistämään niitä, joissa hyödyt ovat selvästi suuremmat kuin haitat, ja vähentämään niitä, joissa haitat ovat suuremmat kuin hyödyt.

Vertaillaan kolmea perinteistä energiapolttoainetta: turvetta, maakaasua ja biomassaa (pl. mustalipeä). Maakaasun hiilidioksidipäästöt ovat Tilastokeskuksen energia- ja päästötilastojen mukaan vajaat puolet turpeen hiilidioksidipäästöistä. Biomassan hiilidioksidipäästöt ovat noin 10 prosenttia pienemmät kuin turpeen. Jos tarkastellaan vain ilmastopäästöjen määrää, turpeesta pitäisi luopua. Biomassakaan ei ole kovin houkutteleva vaihtoehto.

Hyöty-kustannus -analyysin oppien mukaisesti tarkastellaan seuraavaksi ilmastohaitan arvoa euroissa. Päästöoikeuden hinnan avulla voidaan arvottaa päästöjen määrät. Koska biomassa on uusiutuva energialähde, biomassan päästöoikeuden hinta on nolla. Turpeen ja maakaasun päästöoikeuden hinta on noin 30 euroa per tonni hiilidioksidia. Vaikka biomassan hiilidioksidipäästöt ovat vain 10 prosenttia pienemmät kuin turpeen päästöt, biomassan energiakäytön haitalla ei ole rahallista arvoa. Haitan arvolla mitattuna turve on yli kaksi kertaa haitallisempaa kuin maakaasu.

Hyötyjä on tarkoituksenmukaista arvioida työpaikkojen määrän ja työntekijöille maksettavien palkkojen avulla. Työntekijöiden palkkasumma ja siihen liittyvät sosiaalivakuutusmaksut ovat hyvä arvon mittari. Koska turve on kotimainen ja erittäin työvoimavaltainen energialähde, turvetuotannon palkkasumma on yli nelinkertainen maakaasuun verrattuna. Kotimaisen biomassan tuotanto on yhtä työvoimavaltaista kuin turpeen tuotanto.

Turpeen tuotanto työllistää Suomessa 2 800 henkilöä ja maakaasun polttoainekäyttö 1 300 työtekijää. Turpeentuotannon palkkojen ja sosiaalivakuutusmaksujen arvo on 475 miljoonaa euroa vuodessa, kun otetaan huomioon turvetuotannon väliliset työllisyysvaikutukset. Maakaasun hyödyt ovat 140 miljoonaa euroa vuodessa.

Turve on kiistatta ”ilmastopahis”. Mutta se on samalla ”työllisyyshyvis”. Työllisyyshyödyt palkalla arvotettuna ja ilmastohaitat päästöoikeuden hinnalla arvotettuna ilmaisevat energiapolttoaineiden nettohyödyn. Turpeen energiakäytön hyötyjen ja kustannusten erotus on vuodessa 270 miljoonaa euroa ja maakaasun 30 miljoonaa euroa.

Koska kivihiilestä luovutaan eikä maakaasu ole kokonaistaloudellisesti kilpailukykyinen energialähde, turpeen energiakäytön korvaajaksi jää biomassa. Mutta onko tämä kokonaistaloudellisesti kannattavaa? Jotta tähän pystytään vastaamaan, pitää ottaa huomioon hiilinielut ja metsäteollisuuden biomassan tarve. Biomassan liiallinen käyttö vähentää hiilinieluja ja nostaa metsäteollisuuden raaka-aineen hintaa. Nämäkin vaikutukset on mahdollista arvottaa ja analysoida.

Mutta eikö olekin monimutkaista? Eikö ole houkuttelevaa ottaa vain yksi näkökulma. Ja sitten peukutetaan.

Neuvostoliiton hajoamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi kolmekymmentä vuotta. Siis mitä? Sehän tapahtui vuonna 1991 eli ihan äskettäin. Kun ajattelen aikaa 30 vuotta taaksepäin, ajattelen 70-lukua.

Blade Runner -tieteiselokuvan synkän visionäärisissä tulevaisuusnäkymissä oli käsittämättömän kaukaiselta tuntuva ja ah, niin scifimäiseltä kalskahtanut ajankohta – marraskuu 2019. Niin vain tulevaisuus muuttuu menneisyydeksi.

Vielä aivan hiljattain markkinatutkimusalan seminaareissa päiviteltiin, kuinka x- ja y-sukupolvien jälkeinen, 2000-luvun puolella syntynyt z-sukupolvi on kirjoittamaton lehti. Hehän ovat niin nuoria, että heidän arvoistaan ja kulutustottumuksistaan ei voi sanoa tätä tai tuota.

Nyt nuo samaiset ”tuttisuut” alkavat jo tulla vastaan auton ratissa ja yökerhon narikassa. Eilenhän vielä kanssaan leikittiin, niin kuin Viulunsoittaja katolla -musikaalissa ikimuistoisesti lauletaan.

Tämä kaikki kuvastaa sitä, että yhteiskuntaa ja markkinoita koskeva tieto vanhenee – ja se vanhenee vauhdilla. Siksi tietoja pitää jatkuvasti päivittää.

Ajan kulumisen hahmottaminen on tärkeää. Jotta yritys, järjestö tai muu organisaatio voi menestyä omalla alallaan, sen pitäisi olla aina askeleen edellä yleistä kehitystä. Tuleviin markkinoiden ja kuluttajamielipiteiden muutoksiin pitäisi voida varautua jo etukäteen. On aina tuskallisempaa, jos toimintaympäristön muutoksiin joudutaan reagoimaan viime tingassa, silloin kun ne ovat jo päällä.

Nykymaailmassa alkaa olla niin, että puolen vuoden takainen tutkimustieto on auttamattomasti vanhentunutta. Koronakriisiin liittyvissä tutkimuksissa markkina- ja mielipidetutkimustiedon puoliintumisaika on vain päiviä, korkeintaan joitakin viikkoja.

Ihmisten perusarvot sentään muuttuvat hitaasti, eikä koronakaan niitä juuri hetkauta. Arvotutkimus onkin eräänlainen kivijalka, johon yhteiskunnan ja markkinoiden analysoimisessa voidaan tukeutua yli turbulenttien aikojen.

Ja siinä piileekin toinen ongelma: nimittäin tuoreen tutkimustiedon ja datan hankkiminen on vielä helppo nakki verrattuna siihen, että yrittää päivittää omat ajattelutapansa 2020-luvulle!

Keskustapuolue vaihtoi puheenjohtajaa hyvin poikkeuksellisen vuoden jälkeen. Ex-puheenjohtaja Katri Kulmuni ei hävinnyt yksiäkään vaaleja, koska niitä ei käyty. Normaalisti puheenjohtaja vaihtuu huonon vaalituloksen takia, mutta nyt on viimeisen kuukauden aikaan koettu kaksi muutosta ilman vaaleja. Vaikka Rinne joutui väistymään pääministerinpaikalta puututtuaan Postin asioihin, oli taustalla myös kannatuksen lasku vaalituloksesta (17,7 %) marraskuun mittauksen 13,2 %:iin. Sanna Marinin ryhdyttyä pääministeriksi ampaisi kannatus koronanousuun kevään aikana. Nyt kasvu on tasaantunut. Politiikan yksituumaisuus on takana, kun päästään keskustelemaan niistä keinoista, miten ojasta noustaan. Politiikan syksystä on tulossa kiivas, joten SDP:n kannatuksen pitäminen yli 20 %:ssa tulee olemaan vaikeaa. Kulmuni kaatui kannatuksen laskuun, vaikka viimeinen sinetti oli yritys valmistautua omaan puheenjohtajakampanjaan veronmaksajien rahoilla. Sittemmin Kulmuni ilmoitti maksavansa valmennuksen omasta pussistaan.

Puolueiden kannatuspotentiaalia hahmottaa tarkastelemalla, kuinka usein puolue kuuluu ns. harkintaryhmään. Keskustan lähitulevaisuus ei näytä hyvältä, sillä se ei juurikaan esiinny muiden puolueiden kannattajien harkintaryhmässä. Keskustaa ei siis pidetä vaihtoehtona. Toiseen suuntaan vaara on olemassa. Taloustutkimuksen kyselytutkimuksen mukaan vuoto uhkaa erityisesti Kokoomukseen, ei niinkään Perussuomalaisiin. Kokoomuksen potentiaali näyttää sen sijaan vahvalta. Se on keskustalaisten lisäksi selkeä vaihtoehto perussuomalaisille. Äänissä suurin potentiaali on kuitenkin nukkuvissa eli niissä, jotka eivät osaa määritellä kantaansa.

Perussuomalaisten suurin uhka on vuoto Kokoomukseen.

Demareiden ja Perussuomalaisten kilpailu samoista kannattajista ei ole nyt niin ilmeistä kuin aikaisemmin. Mutta vasemmistopuolueiden kannattajat esiintyvät toistensa harkintaryhmissä. Demarikannattajissa on kuitenkin joukko, joka tuntee vetoa Vihreisiin. Ja päinvastoin. Vihreät ovat selkeä vaihtoehto myös Vasemmistoliiton kannattajille.

Puoluekentällä on harkintaryhmienkin perusteella kaksi blokkia, jotka kilpailevat samoista äänestäjistä. Ns. vihervasemmisto (SDP, Vas ja Vihreät) sekä keskustaoikeisto (KOK, PS, Keskusta), jossa Keskustan asema on haavoittuvin. Uusien kannattajien saaminen yli näiden blokkirajojen näyttä hyvin vaikealta.

Tiedätkö tai arvaatko, mitä pankkien NPS-tuloksille tapahtui Lehman Brothersin aikaan?

Monessa yrityksessä ja organisaatiossa on käytössä jatkuva asiakaskokemusmittaus, usein juuri otsikon mukainen, suositteluhalukkuuteen perustuva Net Promoter Score -mittaus. Edelleen, useimmin oma väki pyritään sitouttamaan asiakaskokemuksen parantamiseen asettamalla NPS:lle tavoitetasot ja kiinnittämällä palkitseminen tavoitetasoihin.

Palkitsemisen kiinnittäminen on erittäin hyvä tapa kannustaa omaa porukkaa työskentelemään sen puolesta, että asiakkaille jäisi kaikista yrityksen kanssa tapahtuneista kohtaamisista myönteinen kokemus. Toisaalta palkitsemisen kiinnittäminen voi olla myös erittäin hyvä tapa viedä pohja pois koko asiakaskokemusohjelmalta. Näin voi tapahtua, jos muutokset tuloksissa aiheutuvat satunnaisvaihtelusta (liian vähän haastatteluita) tai syistä, joihin yritys ei voi omalla toiminnallaan vaikuttaa.

NPS-lukujen kanssa kannattaa olla tarkkana erityisesti, jos toimintaympäristössä tapahtuu radikaaleja muutoksia. Muutokset voivat johtaa siihen, että esimerkiksi toimialan kaikki yritykset ottavat maineosumaa tai toimialan palveluja käyttävillä on ns. huono päivä useammin kuin normaaliaikaan. Mitä jos yrityksesi NPS putoaa tällaisessa tilanteessa vaikka 20 pistettä? Helppo vastata, jos tiedät, mitä lähimpien kilpailijoiden tai verrokkiorganisaatioiden tuloksille tapahtui samaan aikaan. Jos toimialan pudotus on jyrkempi kuin oman yrityksen, voit onnitella henkilöstöäsi, eikä heidän NPS-bonareitaan kannata välttämättä tormentoida.

Hyvä esimerkki kuvatun kaltaisesta tilanteesta oli pankki- ja rahoitustoimiala pankkikriisin aikaan. Kaikki ottivat NPS-tuloksissa pahasti kuokkaan. En osaa sanoa, kuinka hyvin yritykset tällöin olivat perillä toimialan NPS-kehityksestä. Uusimman kriisin aikaan voimme Taloustutkimuksessa auttaa. Julkaisimme torstaina 20.8. ison brändien arvostus -tutkimuksen, joka sisältää NPS-tulokset useilta toimialoilta, sadoista eri brändeistä. Tämän lisäksi meillä on laaja asiakastyytyväisyys- ja NPS-vertailutietopankki, jonka tuloksia tarjoamme asiakkaidemme käyttöön. Ollaan yhteydessä!

Olemme Taloustutkimuksessa tutkineet lähes neljännesvuosisadan tunnettujen suomalaisten brändien arvostusta, mutta mitä se oikein tarkoittaa? Mitä on brändin arvostus?

Aiheesta on toki paljon hienoa teoriaa, mutta en mene siihen nyt. Käytännössä brändin arvostus on tunne, joka vaikuttaa kuluttajaan ostopäätöstä tai suosittelua tehdessä. Mitä enemmän tiettyä brändiä arvostaa sitä todennäköisemmin sitä haluaa käyttää ja sitä enemmän on siitä valmis maksamaan. Tai suosittelemaan. Sitä kautta kyseessä on markkinoijaa ja myyjää ajatellen hyvin tärkeä tunnusluku.

Brändin arvostus syntyy montaa eri kautta. Kuten aina yrityksen tai tuotteen brändi syntyy kuluttajalle kokemuksen kautta kaikissa kohtaamisissa brändin ja sen edustajien kanssa. Siten me kaikki teemme jatkuvasti brändityötä, minäkin, juuri nyt. Brändiä on vähintään yhtä helppo vahingoittaa omalla tekemisellä kuin kehittää sitä positiivisesti. Nyt koronan aikaan tämä brändityö on tuottanut monelle brändille sekä haasteita että mahdollisuuksia. Asiakaspalvelua ja tuotekokemusta on täytynyt monesti muuttaa käytännön pakosta ja osa on onnistunut siinä paremmin, osa huonommin. Muutostilanteet ovat aina riski brändeille. Brändi ei ole muuttumaton, päinvastoin.

Brändin arvostus ei myöskään kanna mihin tahansa. Moni yritys hyödyntää vahvaa brändiään laajentaessaan esimerkiksi tuotevalikoimaansa. Mutta brändin arvostus ei siirry automaattisesti uusiin tuotteisiin, brändin täytyy lunastaa arvostuksensa joka päivä uudestaan, ja uusien tuotevarianttien on tehtävä se myös. Liian nopeassa tai liian laveassa uudistustyössä brändi saattaa myös kadottaa brändi-identiteettinsä ja lopputulos voi olla aiempaa heikompi. Tällöin myös alkuperäisen brändin arvostus voi laskea, äärimmäisessä tapauksessa voidaan silloin puhua jopa brändin tuhoamisesta. Brändityössä onnistuminen puolestaan näkyy kassassa ja yleisessä kiinnostuksessa brändiä kohtaan, niin kuluttajien kuin yhteistyökumppaneiden tahoilta.

Brändin arvostusta tarkasteltaessa täytyy aina myös tarkastella eri kohderyhmiä. Ei ole olemassa yhtä kaikkia kuluttajia koskevaa brändin arvostusta vaan jokainen meistä kokee brändit omalla tavallaan. On tärkeää ymmärtää, ketkä brändiä arvostavat eniten ja ketkä vähiten, miksi, ja miettiä, mitä asialle voisi tehdä.

Markkinoilla olevat brändit muodostavat myös brändiverkoston. Tämä jää helposti huomiotta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että tietynlaiset ihmiset arvostavat samoja brändejä eri tuotekategorioissa. Tällä tiedolla on iso merkitys esimerkiksi yhteistyökumppaneita valittaessa. Kannattaa hakea yhteistyöhön sellaisia brändejä, joilla on kuluttajissa saman kaltainen arvostuspohja. Tällöin brändit tukevat toisiaan ja lopputulos on paras mahdollinen. Banaalina esimerkkinä voisin mainita vaikka automerkit ja lihanjalostajat. Mersukuskeilla ja Wigrenin arvostajilla on vahvin korrelaatio keskenään. Jos Mercedes päättäisi järjestää kesätapahtuman ja tarjota grilliherkkuja asiakkailleen, olisi järkevää valita yhteistyökumppaniksi juuri Wigren, tällöin Mersun asiakkaat olisivat mahdollisimman tyytyväisiä tarjoiluun. Näitä esimerkkejä on loputon määrä, tutkimuksemme paljastaa brändien salat.

Lähes aina, kun puolueessa käydään puheenjohtajakampanjoita ennen puoluekokousta, nostaa se puolueen kannatusta kannatusmittauksista. Ilmiö johtuu siitä, että kamppailun aikana puolue saa runsaasti näkyvyyttä mediassa ja ehdokkaat pääsevät esittelemään omia, tai lähinnä puolueen kantoja näkyvästi.

Keskusta on puolueena ollut tästä poikkeus. Viimeksi, kun Katri Kulmuni kamppaili Antti Kaikkosta vastaan, ei nousua mittauksissa näkynyt. A-Studion 3.8. keskustelun Kulmuni–Saarikko perusteella ei tämäkään kisa tule Keskustan kannatusta nostamaan. Pääehdokkaiden välillä ei ole käytännössä mitään eroja, mistä saataisiin värikästä uutisoitavaa. Tosin Kulmunilla on meriittinä näyttö huonosta harkintakyvystä (tai tietämättömyydestä) esiintymiskoulutuksen tilaamisessa. Muut maanantaina 3.8. kilpailuun ilmoittautuneet ovat mukana saadakseen itselle nimeä.

Keskustan ongelma on, että uudistumista yhteiskunnan mukana on vaikea havaita. Eikä sitä ole luvassa näillä puheenjohtajavaihtoehdoilla; ainakaan tämän keskustelun perusteella. Keskustan profiili perustuu yhteiskunnalle kalliiksi tulevien rakenteiden ja suorastaan vahingollisten toimintojen (turvetuotanto) säilyttämiseen. Vanha resepti, että ihmiset on aina helpompi saada puolelleen säilyttämällä kuin uudistamalla, koska uudistaminen tarkoittaa aina jonkun etujen vahingoittamista. Keskustan uudistava voima näyttää olevan valtiovarainministeri Matti Vanhanen, jolla on ns. last run menossa.

Keskusta pyrkii nyt ratsastamaan koronaviruksen esiintuomien asioiden perusteella. Jotkut asiat voivat nyt olla jopa perusteltuja. Kannatuksen kasvattaminen edellyttää kuitenkin näkyvää uudistumista. Ehdokkaiden näkemys, että alhainen kannatus johtuu siitä, että ehdokkaiden mielestä keskustan moderni ja hieno aate- ja arvomaailma ei ole välittynyt kansalle, on tuttu myös muista puolueista. Viesti on siis oikea, mutta media on kertonut sen väärin tai kansa ei sitä ymmärrä. Vai olisiko niin, että se on nimenomaan ymmärretty, mutta se ei toimi.

Euroopan väestö ikääntyy kiihtyvää tahtia. Suuret ikäluokat ovat kovaa vauhtia eläköitymässä ja työntekijöitä yhtä eläkkeellä olevaa kansalaista kohden on päivä päivältä vähemmän. Tilanne on ennen kokematon: koskaan ihmiskunnan historiassa ei ole ollut näin vanhoja ihmisiä eikä näin paljon ihmisiä eläkkeellä. Yhteiskunnan huoltosuhde ja hyvinvoinnin tukirakenteet joutuvat tässä kovaan paineeseen ja niiden kestävyyttä koetellaan tulevina vuosina toden teolla. Koronakevät on tuonut tämän hyvin selvästi näkyväksi. Selvää lienee, että rakenteita on välttämättä vahvistettava ja muutettava tarpeen mukaan. Joudumme miettimään, miten yhteiskunta voi turvata ikäihmisille riittävän toimeentulon, korkean elämänlaadun ja tarvittavat palvelut kriisiaikoinakin vajoamatta kuitenkaan sietämättömään kestävyysvajeeseen.

Ikääntymistä koskevia isoja yhteiskunnallisia ratkaisuja ei ole viisasta tehdä summamutikassa. Tutkimus auttaa olennaisella tavalla ratkaisujen löytämisessä. SHARE-ERIC on maailman suurin ikääntymistutkimus, jossa on tuotettu vuodesta 2004 asti tietoa Euroopan yli 50-vuotiaiden terveydestä, taloudesta, sosiaalisista suhteista ja hyvinvoinnista. SHARE tarjoaa ainutlaatuisen maittain vertailtavissa olevan pitkittäisaineiston ikäihmisten tilanteesta ja ikääntymisen prosesseista, joiden tunteminen on olennaisen tärkeää ratkaisuja tehtäessä.

Suomi on ikääntymistahdissa Euroopan kärkikastia, mutta on ollut SHARE-tutkimuksessa mukana vasta vuodesta 2017 lähtien, jolloin on haastateltu edustavasti 2001 yli 50-vuotiasta suomalaista. Pitkittäisdataa ei meiltä siis vielä löydy, mutta vertailutietoa muihin maihin on nyt saatavilla. Löydökset ovat mielenkiintoisia, mutta osittain myös hieman huolestuttavia.

Erityisesti terveyteen liittyvät tulokset soittelevat hieman hälytyskelloja. Suomi erottuu muista Pohjoismaista esimerkiksi siinä, että isompi osa vastaajista on jättänyt menemättä lääkäriin tai on jättänyt ostamatta lääkkeitä taloudellisten syiden vuoksi jossain elämänvaiheessa. Lisäksi liian pitkät odotusajat ovat estäneet lääkärikäynnin Suomessa useammin kuin muissa Pohjoismaissa ja Länsi-Euroopan maissa. Nämä seikat heijastuvat myös terveydentilassa, joka koetaan muissa Pohjoismaissa paremmaksi kuin Suomessa. Toisaalta tutkimuksen yhteydessä tehty objektiivinen ylävartalon suorituskykyä mittaava puristusvoimatesti kertoo hieman toista tarinaa: suomalaisten ikäihmisten puristusvoima on yksi Euroopan parhaimmista.

Toinen mielenkiintoinen osio tutkimuksessa käsitteli tyytyväisyyttä elämään ja tulevaisuuden odotuksia. Näyttäisi siltä, että aiemmin paljon huomiota saaneiden onnellisuustutkimusten tulokset suomalaisista onnellisena ja tyytyväisenä kansana eivät ole aivan tuulesta temmattuja. Ainakin yli 50-vuotiaat suomalaiset näyttävät eurooppalaisiin tovereihinsa verrattuna hyvin tyytyväisiltä: iso osa muistelee menneisyyttään onnellisena ja tämän hetken elämään ollaan tyytyväisimpiä ruotsalaisten, tanskalaisten ja sveitsiläisten kanssa. Suomalaisilla ikäihmisillä on myös odotuksia tulevalle: suomalaisista vastaajista tulevaisuus näyttäytyy valoisana useammin kuin suurella osalla muita eurooppalaisia. Nämä tulokset kertonevat suomalaisten yhä korkeasta luottamuksesta toisiinsa ja yhteiskuntaan.

SHARE-aineisto on laajuudessaan ainutlaatuinen ja esimerkki mahdollisuudesta tutkimuksen avulla ottaa tiukka ote yhteiskunnallisen muutoksen suunnasta. Suomessa on nyt mahdollisuus ottaa tästä kiinni ja ryhtyä tiedon avulla rakentamaan tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskuntaa.

Heti alkuun varoitus: tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole vähätellä Covid 19 -taudin vaarallisuutta eikä leviämisriskiä. En ole epidemiologi enkä pyri antamaan täsmällistä, prosentuaalista vastausta otsikon kysymykseen; ei sellaista tosin voi kukaan muukaan antaa, koska riski on jokaisella yksilöllä erilainen ja hän voi ratkaisevasti vaikuttaa siihen omalla käyttäytymisellään.

Yhteiskuntatieteilijänä haluan rohkaista kysymään vaikeita kysymyksiä ja tarkastelemaan asioita tilastollisesta näkökulmasta. Toki tiedän, että lentopelkoisen oloa ei lievitä tieto siitä, kuinka pieni todennäköisyys lentoliikenteessä on joutua onnettomuuteen. Sivumennen sanoen: lentokoneissa on niin tehokas ilmanvaihto, että asiantuntijoiden mukaan tartuntojen riski on siellä hyvin pieni, vaikka aivomme vaistomaisesti muuta väittävät.

Ihmisaivoja ei ole luotu systemaattiseen, tieteelliseen ajatteluun. Sen sijaan, että katsoisimme asioita kokonaisvaltaisesti, aivomme valikoivat todellisuudesta sellaisia tietoja, jotka tukevat jo valmiiksi omaksumaamme näkemystä. Reagoimme useimpiin asioihin tunteella, ei niinkään järjellä, ja tämä pätee etenkin koronakriisiin.

Media on ollut keväästä asti täynnä otsikoita, jotka kertovat koronaepidemian laajentuneen hallitsemattomasti ja terveydenhoitojärjestelmän olevan romahduspisteessä, milloin Italiassa tai Espanjassa, milloin Hongkongissa, Brasiliassa tai Yhdysvalloissa. Maaliskuussa julkisuudesta välittyi sellainen kuva, että todennäköisesti Suomessakin loppuvat tehohoitopaikat pian kesken.

Pahimpaan varautuminen on tietysti viisasta, ja sellainen ominaisuus on historian alkuhämärästä lähtien auttanut lajiamme säilymään hengissä. Mutta jos nyt kuitenkin pysähdytään edes hetkeksi miettimään, mikä on suomalaisen ihmisen todellinen riski saada koronavirustartunta. Se on niin olemattoman pieni, että normaalia taloudellista toimeliaisuutta ei ole syytä enää lamauttaa, vaan meidän täytyy pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä turvavälit huomioon ottaen.

THL:n mukaan koronatartuntoja on todettu Suomessa noin 7500, mikä on alle puolitoista promillea maan 5,5-miljoonaisesta väkiluvusta. Siis hieman useampi kuin yksi tuhannesta on todistettavasti kyseisen taudin saanut joskus tässä neljän kuukauden kuluessa. Heistä on siihen kuollut 328 henkilöä, mikä on noin 4,5 prosenttia tartunnan saaneista.

Suurin osa noista tartunnan saaneista on tautinsa jo sairastanut ja siitä parantunut, joten edes promille Suomen asukkaista tuskin on supertartuttajia. Testattuja näytteitä on Suomessa jo yli 311 000, joten melkoisen suuri osa epäillyistä tartunnoista on tullut seulottua läpi.

Kun vältämme pitkäaikaista oleskelua huonosti ilmastoiduissa sisätiloissa, joissa on vieri vieressä paljon ihmisiä, kaiken järjen mukaan on erittäin pieni riski, että joutuisimme liian läheisiin tekemisiin koronavirusta tartuttavien henkilöiden kanssa.

Meidän ei siis kannata aloittaa syksyllä uutta rajoitusten ja pandemiapelon aaltoa, eikä kansantaloutemme enää kestäisi sitä. Keväisenkin seisokin miljardilaskua maksetaan vielä pitkään.

Suomalainen viileä maalaisjärki ja väljän yhdyskuntarakenteemme mahdollistama turvavälien pitäminen ovat sellaisia valttikortteja, joista useimmissa maailman maissa voidaan vain haaveilla.