Blogi 16.12.2019
Jaa:

Brändillä henkilöstökokemusta?

Muistaako joku vielä työnhakijaryntäyksen Planet Hollywoodiin?

Teimme taannoin tilastollisen mallinnuksen, jossa oleellisempien työtyytyväisyystekijöiden ohessa testattiin työnantajamielikuvan vaikutusta henkilöstön tyytyväisyyteen. Testi oli alustava ja vaatii vielä jonkun verran tarkentavia kysymyksiä henkilöstökokemus-tietokantaamme vastanneille. Alustavat tulokset olivat hienoisesta epävarmuudestaan huolimatta niin kiinnostavia, että ajattelin niistä tällaiseen ei-niin-akateemiseen julkaisuun kirjoittaa.

Testimme mukaan brändi pieksi kaikki muut oleelliset henkilöstökokemukseen vaikuttavat osatekijät. Taakse jäivät johtaminen ja toimintatavat, työilmapiiri ja palkitseminen. Olettaen, että testimme tulokset osoittautuvat oikeaksi: Mistä tämä kertoo?

Autokaupassa brändillä on voimaa ja talokaupatkin taitavat syntyä vahvasti vaistolla. Sen tuntee, kun oikea koti löytyy, eikö vaan? Ja työpaikkakin on kiva, jos se on cool ja sukulaisille voi kertoa olevansa töissä ”the siellä-ja-siellä”? Mitä tärkeämpi valinta, sen enemmän päätöskriteerit perustuvat tunteisiin. Kahnemannin fast thinkingiä kai piti soveltaa vähän erilaisissa päätöstilanteissa, mutta menköön.

Markkinoijalle tämä löydös on kuin kutsuhuuto. Brändää tarjoamasi työpaikka hyvin, niin voitat osaavaa työvoimaa. Älä kuitenkaan hyydytä brändin antamaa hyvää tunnetta huonolla johtamisella, heikolla työilmapiirillä tai kannustamattomalla palkitsemisella.

Tehtäviinsä sitoutunut ja mukavan tuottavassa flow-tilassa toimiva henkilöstö työskentelee antaumuksella asiakkaiden hyväksi. Ja brändi voi yhä paremmin sekä asiakkaiden että henkilöstön parissa. Tämä lienee triviaalitietoutta, mutta siitä huolimatta asiakas- ja henkilöstökokemuksen johtaminen tandemina on noussut muotiaiheeksi vasta hiljattain. Ehkä pula osaavasta työvoimasta eri aloilla ja alueilla on työntänyt lumipallon lopullisesti liikkeelle.

Mitkä tekijät ovat tärkeimpiä henkilöstökokemuksen draivereita, joita yritysten ja organisaatioiden johdon kannattaa ensisijaisesti vahvistaa ja kehittää? Tähän kysymykseen vastaa marraskuussa Duunitorin kanssa julkaisemamme henkilöstökokemus-tietopalvelu. Tietopalvelu perustuu Taloustutkimuksen jo edellä mainittuun henkilöstökokemus tietokantaan. Tietokantaa ylläpidetään lähes 5000 vastaajan vuosittaisilla vastauksilla ja osa tiedoista on nyt tarjolla kaikille aihepiiristä kiinnostuneille.

Pasi Huovinen
tutkimusjohtaja
p. 0101 758 5293, pasi.huovinen@taloustutkimus.fi