Ammattiliitot

Tutkimuksessa mitataan ammattiliittojen ulkoisia järjestökuvia suomalaisten keskuudessa. Järjestökuvan ja toiminnallisen kuvan lisäksi selvitetään mielipiteitä ay-liikkeen tehtävistä, tulevaisuudesta ja työpoliittisista asioista. Kohderyhmänä ovat 15–79-vuotiaat suomalaiset.

Liiton tunnettuudella ja hyvällä mielikuvalla on merkittävä vaikutus sen kannanottojen painoarvoon julkisessa keskustelussa. Kansalaisten arviot esimerkiksi edunvalvonnan tasosta ja työpaikkojen turvaamiseen tähtäävästä toiminnasta taas osoittavat, missä on onnistuttu ja millä osa-alueilla on varaa parantaa. Mielikuvan säännöllinen seuranta antaa mahdollisuuden arvioida tehtyjen toimenpiteiden vaikutusta ja asemoida omaa toimintaa muiden samalla kentällä toimivien ja huomioarvosta kilpailevien organisaatioiden suhteen.

Tutkimusta on toteutettu kahden vuoden välein vuodesta 1989, joten se tarjoaa sekä tuoretta tietoa nykytilanteesta että trenditietoa toiminnan suunnitteluun.


Viimeisin tutkimus valmistui kesäkuussa 2011.
 

Lisätietoja tutkimuksesta:

Turun toimisto puh. (02) 284 8000

Tutkitut ammattiliitot:

Ammattiliitto Pro
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT
Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Metalli, Metallityöväen Liitto
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ
Opetusalan ammattijärjestö OAJ
Palkansaajajärjestö Pardia
Palvelualojen ammattiliitto PAM
Paperiliitto
Puuliitto
Rakennusliitto
Suomen Ekonomiliitto SEFE
Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL
SuPer, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto
Suomen Lääkäriliitto
Sähköliitto
TEAM, Teollisuusalojen ammattiliitto 
Tekniikan Akateemisten Liitto TEK
Tehy, Terveys- ja sosiaalialan ammattijärjestö
Tradenomiliitto TRAL
Uusi Insinööriliitto UIL