Taloustutkimus In English - Sivukartta - Ota yhteyttä - Yhteystiedot
Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Kansallinen yritysmielikuvatutkimus

Kansallinen yritysmielikuvatutkimus 2008

Tutkimuksessa tarkastellaan yritysten tunnettuutta ja mielikuvia suomalaisten kuluttajien, ts. suuren yleisön keskuudessa valtakunnallisesti. Yrityskuva mitataan sekä yleisellä tasolla että usean eri tekijän suhteen. Lisäksi tarkastellaan eri yrityskuvatekijöiden tärkeyttä kuluttajalle sekä pörssiyhtiöiden kiinnostavuutta sijoituskohteena.

Tutkimusmenetelmä ja kohderyhmä:

Tutkimus tehtiin kirjekyselynä osana Suomi Tänään 4/2008 -monitilaajatutkimusta. Kohderyhmänä ovat 15–79-vuotiaat suomalaiset. Otos muodostettiin siten, että se kattaa maamme 15–79-vuotiaan väestön valtakunnallisesti.

Tutkimuksessa on mukana 129 yritystä tai julkisen sektorin toimijaa useilta toimialoilta. Tutkimus on toteutettu vuodesta 1996 alkaen ja toimialakohtaiseen raporttiin sisältyvät neljän edellisen tutkimuskerran vertailutiedot.


 

Lisätietoja tutkimuksesta:

Markkinatutkija Marja Liisanantti,
puh. (09) 7585 1270


Tutkitut toimialat ja yritykset:

Elintarvikeala

Arla Ingman
Atria
Chips
Cloette Fazer
Coca-Cola Finland
Danisco/Dansukker
Danone
Fazer Leipomot
Felix Abba
GB Glace
Hartwall
HK Ruokatalo
Leaf
Lännen Tehtaat
Marli
Meira
Nestlé
Olvi
Panda
Paulig
Pouttu
Raisio
Saarioinen
Sinebrychoff
Snellman
Unilever Bestfoods
Vaasan & Vaasan
Valio


Kauppa

Alko
Kesko
Lidl
Rautakirja
SOK
Stockmann
Tradeka
Wihuri


Rahastoyhtiöt

Aktia Rahastoyhtiö
Alfred Berg Rahastoyhtiö
Carnegie Rahastoyhtiö
Evli-Rahastoyhtiö
eQ Rahastoyhtiö
Glitnir
Fondita Rahastoyhtiö
SEB Gyllenberg Rahastoyhtiö
Handelsbanken Rahastoyhtiö
Nordea-Rahastoyhtiö Suomi
OP-Rahastoyhtiö
Sampo Rahastoyhtiö
Seligson&Co Rahastoyhtiö
Sp-Rahastoyhtiö
Tapiola Rahastoyhtiö
Veritas Rahastoyhtiö
Ålandsbanken Rahastoyhtiö


Julkiset palvelut

Ajoneuvohallintokeskus AKE
Elintarvikevirasto
Eläketurvakeskus
Ilmailulaitos
Ilmatieteen laitos
Kansaneläjelaitos (KELA)
Maanmittauslaitos
Merenkulkulaitos
Metsähallitus
Tiehallinto
Tullihallitus
Turvatekniikan keskus


Rakentaminen

Avara
Hartela
Lujatalo
NCC Rakennus
Palmberg
Peab Seicon
Sato
Skanska
SRV
Tarveasunnot
VVO
YIT


Energia

EnergiaPolar Oy
E.ON
Fortum
Graninge
Helsingin Energia
Kymppivoima
Lahti Energia
Oulun Energia
Pohjolan Voima
St1
Suomen Energiayhtiö Oy
Tampereen Sähkölaitos
Teollisuuden Voima
Turku Energia
Vantaan Energia
Vattenfall
Voimatori


Yliopistolliset sairaalat

Helsingin
Kuopion
Oulun
Tampereen
Turun


Lääkäriasemat

Dextra Lääkärikeskus
Diacor
Helsingin Lääkärikeskus-Yhtymä
Koskiklinikka
Lääkäriasema Pulssi
Medivire Työterveyspalvelut
Mehiläinen
Oulun Diakonissalaitos
Suomen Terveystalo

Matkailu

Air Finland
Area
Copterline
Detur
Domina Travel
Eckerö Line
Finnair
Finnmatkat
Kaleva Travel
Matkapojat
Matka-Vekka
Lomamatkat
Ryanair
SAS/Blue 1
Silja Line
Suomen Matkatoimisto
Tallink
Tjäreborg
Viking Line
VR

Taloustutkimus Oy, Lemuntie 9, 00510 Helsinki, Puh: (09) 7585 11, etunimi.sukunimi@taloustutkimus.fi © 2007 - Palvelun tekninen toteutus Aldone | Optinet Oy