Taloustutkimus In English - Sivukartta - Ota yhteyttä - Yhteystiedot
Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Markkinatutkimustietoa ulkomailta

Markkinatutkimustietoa ulkomailta

Globalisoituvassa maailmassa tutkimustietoa tarvitaan yhä useammin myös muilta kuin Suomen markkinoilta. Niinpä Taloustutkimuksenkaan toiminta ei rajoitu pelkästään Suomen rajojen sisäpuolelle. Omien Pietarissa ja Baltiassa sijaitsevien ulkomaisten toimistojemme lisäksi meillä on hyvät kontaktit moniin merkittäviin tutkimustoimistoihin ympäri maailman. Yhteistyökumppanimme GfK Ad Hoc World Widen kautta meillä on toimivat suhteet Euroopan lisäksi myös Amerikkaan, Afrikkaan, Aasiaan, Australiaan, Uuteen Seelantiin ja Lähi-Itään.

Valuegraphics APT-tutkimukset kansainvälisesti

Vuonna 2006 toteutimme asiakkaidemme toiveesta monitilaajaperiaatteella ensimmäisen laajan kuluttajatutkimuksen ulkomailla, Pietarin alueella. Vuonna 2007 vastaavanlainen tutkimus tehtiin myös Moskovassa, ja uusia maita lisätään mukaan lähitulevaisuudessa. Näissä Valuegraphics APT -tutkimuksissa kerätään laaja tietopankki alueen kuluttajista, ja kaikki halukkaat voivat lähteä tutkimukseen mukaan omilla, juuri omaa brändiä tai yritystä kiinnostavilla kysymyksillään. Lisätietoa kansainvälisistä Valuegraphics APT-tutkimuksista sekä niiden aikatauluista löydät vasemman reunan valikosta.

 
Taloustutkimus Oy, Lemuntie 9, 00510 Helsinki, Puh: (09) 7585 11, etunimi.sukunimi@taloustutkimus.fi © 2007 - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy