Viimeisellä viikolla ennen vaaleja julkaistiin kaksi kyselytutkimuksiin perustuvaa puoluekannatusmittausta, jotka olivat molemmat varsin lähellä vaalitulosta. Taloustutkimus mittasi neljän suurimman puolueen järjestyksen vaalituloksen mukaisesti. Vihreiden ja Vasemmistoliiton ennakoitua suurempi alamäki oli pieni yllätys. Tähän vaikutti varmasti erityisesti SDP:n pyrkimys tehdä tästä pääministerivaali, mikä johti siihen, että kolmen suurimman puolueen kannatus oli ennakoitua suurempi keskisuurten puolueiden kustannuksella. Mittaajan sekä äänestäjän näkökulmasta viimeisinä päivinä oli liikettä, mikä vaikutti vaalitulokseen. Tämä on demokratian näkökulmasta hyvä asia. Vaalit ratkaistaan siis äänestyskopissa ja viimepäivien kampanjoinnilla on merkitystä.  Kyselytutkimuksiin perustuvat mittaukset kertovat tilanteen useita päiviä ennen vaaleja. Väliin jää monta päivää vakuuttaa äänestäjät. Mittauksissa käytetään vakioituja korjauskertoimia, joiden laskemisen periaate on pysynyt samana pitkään. Jokainen vaali on aina erilainen, miksi kertoimet voivat viedä myös vähän vinoon. Korjauskertoimien rukkaaminen yhtä vaalia varten on kuitenkin arveluttavaa. Vaalituloksiin vaikuttavien muutosten ajurit ovat eri vaaleissa erilaiset. Sen takia esim. Taloustutkimus on valinnut vakiintuneiden kertoimien tien. Se johtaa pitkässä juoksussa luotettavampiin tuloksiin. Varsinaisia vaaliennusteita on pyritty tekemään analytiikan keinoin, mallintamalla aikaisempaa äänestyskäyttäytymistä. Näissäkin tekniikoissa on hyödynnetty muiden tekemiä puoluekannatusmittauksia. Esim. Accuscore on joskus osunut hyvinkin oikeaan. Viime vaaleissa kuitenkin kyselytutkimukset ovat olleet lähempänä vaalitulosta. Johtuen juuri vaalien erilaisuudesta ja human factor -tekijästä. Joku poliitikko on sanonut, että äänestäjät ovat hyvin epäluotettavia. Onneksi näin. Näissä vaaleissa oli myös kunnianhimoinen yritys toteuttaa exit poll (MTV/Åbo Akademi). MTV julkaisi siihen perustuvan ennusteen puoli tuntia äänestämisen päättymisen jälkeen. Exit pollin pitäisi nimenomaan kertoa vaalitulos mahdollisimman tarkasti. Exit pollin toteuttamismahdollisuuksia on Taloustutkimuksessakin monesti laskettu. Sellaisen tekeminen laadukkaasti on kallista. Suomessa tulospalvelu on nopeaa; tulos on käytännössä valmis kahdessa tunnissa, joten exit pollin lisäarvo suhteessa kustannuksiin on kyseenalainen. Tilanne olisi eri, jos oikean vaalituloksen saaminen kestäisi päiväkausia.    Suomi on hyvä maa tehdä kyselytutkimuksia. Moneen muihin maihin verrattuna Suomessa suhtaudutaan niihin avoimemmin. Täällä myös kyselyjen ulkopuolelle jäävien osuus on vähäinen verrattuna moniin muihin maihin, joten lähtökohtaisesti vinoumat ovat vähäiset. Mutta ylipäätään toteutus luotettavasti vaatii osaavan koneiston ja riittävät resurssit. Osaaminen on kumuloitunut vuosien kokemuksesta, onnistumisista ja joskus pienistä epäonnistumisistakin. Myös kyselytutkimusten menetelmät ovat muuttuneet ulkoisten tapahtumien (esim. Covid-pandemia) ja ihmisten käyttäytymisen myötä. Taloustutkimus on todistetusti pysynyt hyvin mukautumaan haasteisiin ja haastatteluorganisaatiomme on viime vuosina vahvistunut. Asetamme mielellämme osaamisemme ja resurssimme asiakkaidemme käyttöön luotettavien kyselytutkimusten tekemiseksi. Jari Pajunen toimitusjohtaja

Vihreällä siirtymällä tarkoitetaan muutosta kohti ekologisesti kestävämpää taloutta sekä kasvua, joka ei perustu luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisiin polttoaineisiin. Yrityksissä ja kunnissa vihreä siirtymä voi tarkoittaa esimerkiksi investointeja puhtaaseen energiantuotantoon, kiertotalouteen, tai erilaisten uusien palveluiden ja toimintamallien käyttöönottoa.

Kilpailu ajankäytöstä on koko ajan kovempaa viihdykettä tursuavassa maailmassa, ja osansa siitä saa myös urheilu. Urheiluseurat, -lajit ja liigat miettivät kuumeisesti, miten ne saisivat sitoutettua erityisesti uusia sukupolvia käymään paikan päällä tapahtumissa ja miten ne saisivat heidät katsomaan laitteiltaan urheilua muun somevirran ja draamasarjojen sijaan.

Taloustutkimus teetti Ilta-Sanomille ennen joulua mielipidekyselyn, jossa kansalaiset saivat antaa viimeisimmät arvionsa istuvan hallituksen ministerien onnistumisesta kouluarvosanoilla nelosesta kymppiin. Varsinaisten tulosten ohella mielenkiintoista oli se, ketkä eivät pystyneet tai halunneet antaa arvosanaa, koska heillä ei ole mitään mielikuvaa kyseisen ministerin toiminnasta. Näkyvimmille ministereille lähes kaikki osaavat antaa jonkin arvosanan, kun taas osa ministereistä on tuiki tuntemattomia. Miehet ovat naisia huomattavasti hanakampia arvioimaan ministereitä. Heistä naisia harvempi toteaa tai myöntää, ettei ministerien toiminnasta ole mitään mielikuvaa. Esimerkiksi kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarille (sd.) jätti antamatta arvosanan peräti 58 prosenttia naisista ja 32 prosenttia miehistä. Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) kohdalla vastaavat osuudet olivat 42 prosenttia naisista ja vain 17 prosenttia miehistä. Kyse ei ole vain siitä, että miehet olisivat auliimpia arvioimaan miesministereitä ja niitä salkkuja, jotka ovat perinteisesti olleet miesten hallussa. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkisen (vas.) jätti arvioimatta peräti 50 prosenttia naisista ja 27 prosenttia miehistä.  Tämä on kiinnostava havainto ja sopii yhteen sen kanssa, että naiset ilmaisevat ylipäätään yhteiskunnallisia asioita koskevissa kyselytutkimuksissa epävarmuutta. Kun mitataan politiikan tietotasoa, naiset vastaavat miehiä useammin suoraan, etteivät he osaa sanoa, mikä neljästä vastausvaihtoehdosta on oikea ja jättävät täten myös veikkaamatta. Miehet ovat naisia auliimpia veikkaamaan oikeaa vastausta, tai he kokevat, että heillä on jokin mielikuva asiasta, jonka perusteella he antavat vastauksensa. Toki miehet myös tutkitusti seuraavat hieman naisia enemmän politiikkaa ja ovat siitä hieman naisia enemmän kiinnostuneita.  Havainnot linkittyvät yleisemminkin miesten ja naisten välisiin eroihin. Miehet ovat opiskelussa ja työelämässä naisia varmempia osaamisestaan, välillä jopa kohtuuttoman itsevarmoja suhteessa omaan taitotasoonsa. Tämän vuoksi asioita ei jää ainakaan saavuttamatta tai tekemättä sen vuoksi, ettei kehdannut. Naisten kohdalla sen sijaan puhutaan usein huijarisyndroomasta: ”jossain vaiheessa kaikille paljastuu, että en oikeasti osaakaan asioita”. Tiina Ekmanin kirjassa Huijarisyndrooma (2017) eräs naispuolinen haastateltava totesi seuraavaa: Minä ja kaverini mietimme tosissamme, uskallanko ottaa pitkän matikan, vaikka minulla oli aina 10 todistuksessa. Pojat, joilla oli 7 tai 8 todistuksessa, eivät koskaan edes miettineet, ne menivät vaan. Ministereitä arvioitaessa naiset voivat herkemmin ajatella, ettei heillä ole tarpeeksi edellytyksiä arvioida ministerin toimintaa hallinnonaloilla, joista on vaikea saada selvää ja työkuvissa, jotka ovat monimutkaisia. Miehillä ei ole samoissa määrin vaikeuksia pitää itseään pätevinä arvioitsijoina.  Myös naisten ja miesten välisellä riskinottoalttiudella voi olla oma merkityksensä kyselytutkimuksissa. Vaikka esimerkiksi politiikan tietotasoa mittaaviin kysymyksiin vastatessa ei ole sinänsä erityistä voitettavaa tai hävittävää, kasvokkainen haastattelutilanne voi luoda tunteen siitä, että tilanteessa on noloa antaa (mahdollisesti) vääriä vastauksia. Miehillä kynnys nolostumiseen lienee naisia matalampi: he ottavat väärin veikkaamisen ”riskin”. Lisäksi oma merkityksensä on sillä, että kaikenlainen kisailu, visailu ja veikkaaminen kuuluvat monen miehen arkeen, joten veikkaamisen kynnys on todennäköisesti matala myös faktoja kysyttäessä. Nämä kaikki tekijät ovat relevantteja huomioon otettavia tekijöitä, kun kyselytutkimusten tuloksia analysoidaan sukupuolittain. 

Olemme tottuneet kuulemaan jo vuosikausia, että Suomi tarvitsee entistä enemmän huippuosaajia ja että koulutusasteen on noustava. Suomalaisilla on jo OECD-maiden toiseksi pisin keskimääräinen koulutustaival, mutta korkeasti koulutettujen osuuden halutaan kasvavan voimallisesti. Korkea koulutus johtaa keskimäärin korkeampaan elintasoon, parempaan urakehitykseen ja se linkittyy myös yleiseen hyvinvointiin. Korkeaa koulutusta ja siitä jalostuvaa osaamista tarvitaan, mutta samalla saatetaan tehdä iso karhunpalvelus käytännön- ja kädentaitoja vaativien ammattien ja ammatillisen koulutuksen arvostukselle. Huippupuheen sijaan meille tekisi varsin hyvää ajatella uudella tavalla tavanomaisuudesta, niistä kymmenistä tuhansista ihmisistä, joita tarvitaan tekemään hyvällä ammattitaidolla esimerkiksi asentajan, hoitajan, maalarin, koneistajan ja siistijän töitä.  Toisekseen, jos huippuosaajista halutaan puhua, niin ihminen voi olla huippuosaaja koulutustasosta ja alasta riippumatta siinä, mitä tekee.  Koulutuksellisen statuksen ja arvosanojen ylikorostaminen yhteiskunnassamme on viheliäs ilmiö. Akatemiaprofessori Katariina Salmela-Aro totesi hiljattain (HS 4.11.2021), että nuoren itsetunnon rakentamisen pitäisi olla koulussa yhtä tärkeää kuin arvosanojen. Koska arvosanat koostuvat peruskoulussa ennen kaikkea lukuaineista, heikohko koulumenestys niissä koetaan hieman häpeiltävänä epäonnistumisena läpi koko koulutaipaleen – sitä pitää jopa lähipiirin selitellä. Lukiossa parhaiten menestyvien murheellisena ja käänteisenä ongelmana on se, että he kokevat jo alle täysi-ikäisinä valtavaa stressiä ja painetta menestymisestä ja täydellisestä suoriutumisesta. Kouluihin olisi luotava entistä tarmokkaammin polkuja ja malleja, joissa myös ne oppilaat, joiden vahvuus on kädentaidoissa ja käytännön asioissa, saisivat paljon kannustusta, kehuja ja tuntisivat itsestään ylpeyttä. Asia ei koske vain oppilaita, vaan myös vanhempia. Olemme kaukana tilanteesta, jossa kaikki voisivat kertoa samalla ylpeydellä siitä, että oma lapsi meni lukion kautta yliopistoon ja sai maisterin paperit kuin siitä, että oma lapsi meni ammattikouluun ja valmistui sellaiselle alalle ja ammattiin, jonka hän kokee omakseen.  Ammatillisen koulutuksen resursseista on leikattu ja kouluverkkoa on harvennettu. Ammattikoulu myös keskeytyy monilta oppilailta, ja sen vetovoimassa on ylipäätään tekemistä. Vahvuus voi kuitenkin löytyä turboahteistetun paineen poissaolosta. Samaan aikaan, kun lukiokenttä on muuttunut valitettavasti yhä enemmän ylioppilaiskokeisiin tähtääväksi suorittamiseksi pääsykoeuudistuksen myötä, ammatillisessa koulutuksessa paineet ovat kyselyiden mukaan lievempiä. Professori Salmela-Aro arvioi, että ammattikoulussa voi syntyä herkemmin ”myös positiivinen kehä, kun omia vahvuuksia ja onnistumisia on ehkä helpompi huomata”.  Mediassa on puhuttu jo pitkään, että osa fyysisesti raskaista töistä ja/tai töistä, joiden palkkaus ei ole pilvissä, ei enää kelpaa suomalaisille – iästä riippumatta. Ulkomailta tulevan osaavan ja motivoituneen työvoiman houkuttelu ei ole kuitenkaan helppoa, ja koulutuksellisen perustan on Suomessa joka tapauksessa syytä olla kunnossa.  Tärkeää on myös, minkälaista työtä nuoret haluavat tehdä tulevaisuudessa. Työltä ja työnantajalta vaaditaan tutkimusten mukaan yhä enemmän eikä työlle haluta uhrata kaikkea varsinkaan, jos työ ei miellytä. Se, että ihmiset miettivät yhä enemmän, mikä tekee heidät työelämässä onnellisiksi, on hyvä asia. Haasteena on, päätyvätkö ihmiset yhä useammin etsimään unelmiensa koulutusalaa ja työpaikkaa – ideaalia, jota ei ole välttämättä olemassakaan.  Tottuneisuus fyysiseen työhön sekä ikävien ja tylsien velvollisuuksien hoitamiseen on sukupolvi sukupolvelta yhä pienempää. Länsimaisissa yhteiskunnissa on jo jonkin aikaa ollut valloilla yksilökeskeinen tendenssi, jossa ihmiset vaativat itselleen oikeuksia, mutta eivät halua niinkään velvollisuuksia. Olemme kaiken kaikkiaan tottuneet vaivattomaan ja passiiviseen elämään kännykkä kädessä ja kaikki palvelut saatavilla – ja tämä koskee meitä kaikkia eikä vain nuoria.   Tässä yhtälössä arvostus tavallisissa töissä toimivia tavanomaisia osaajia kohtaan tulisi olla korkeassa kurssissa ja ennen kaikkea läsnä arjessa – sanoissa ja teoissa. Kaiken työnmurroksen keskellä monen alan osaajia tarvitaan yhä. Jo nyt Suomessa on monin paikoin ongelmana työvoiman saatavuus aloilla, joihin parhaimman pätevyyden ja osaamisen tuottaa ammatillinen koulutus. Taloustutkimuksen E2 Tutkimukselle keräämästä kyselyaineistosta selviää, että peräti kaksi kolmasosaa suomalaisista kokee, ettei käytännönläheisen työn tekijöitä arvosteta riittävästi nykyisessä työelämässä. ”Maailmaan parhaan koulutuksen maa” pystyy parempaan tässä asiassa, joka mittaa elämän laajempaa ymmärtämistä ja sydämensivistystä. 

Opiskelin aikoinaan Helsingin kauppakorkeakoulussa suurten, keskisuurten ja pienten yritysten johtamista, muun muassa. Näin jälkikäteen tarkasteltuna merkittävin ero noiden välillä oli se, että suuryritysten johtamisen opiskelu keskittyi aika paljon organisaatiomallien pyörittelyyn, linjaorganisaatiosta matriisiin jne. Ja sitten kun mentiin kohti pienempiä yrityksiä, markkinoinnin merkitys alkoi kasvaa opetuksessa. Pk-yrityksen johtaminen olikin jo aika paljon markkinoinnin tekemistä.Nyt aika pitkän käytännön johtamisen ja markkinoinnin kokemuksen jälkeen tekee mieli sanoa, että opetuksessa olisi saanut olla huomattavasti enemmän ihmisen psykologian ymmärtämistä. Sillä mitään organisaatioita ei johdeta menestyksekkäästi pelkillä organisaatiomalleilla eikä asiakkaita saada ostamaan millä tahansa markkinoinnilla. Väitän, että kaiken onnistuneen johtamisen ja markkinoinnin takana on ymmärrys ihmisen psykologiasta, oivallus ja tieto siitä, miksi ihmiset toimivat kuten toimivat.Nyt pandemian keskellä on helppo havaita, miten valtakunnan johtaminen kriisissä takkuaa kansalaisten psykologian kourissa. Kun hallitus kertoo poikkeusoloista ja että ravintolat suljetaan runsaan viikon päästä, niin kansa ryntää ravintolaan ”vielä kun ehtii”. Vaikka pitäisi tietenkin jäädä heti kotiin, koska jokainen kohtaaminen muiden kanssa on riski itselle ja muille. Eihän hallitus sulje ravintoloita siksi, että haluaa kiusata ravintoloitsijoita, vaan koska ravintolat ovat oiva paikka taudin leviämiselle ja hallitus haluaa pysäyttää kaikille tuhoisan pandemian. Koronaepidemian katkaisu ei kuitenkaan onnistu ilman, että ihmiset itse rajoittavat kontaktejaan ja suojautuvat maskein ja käsidesein välttämättömissä kohtaamisissa.Sama laskettelukeskusten kanssa. Eihän ole mitään mieltä siinä, että ihmiset ympäri Suomen kokoontuvat yhteen paikkaan viettämään vapaa-aikaansa yhdessä, ja sen jälkeen palaavat kotiseuduilleen, mahdollisesti virusmaisten tuliaisten kanssa. Mutta ihmiset toimivat näin, koska ovat itsekkäitä ja ajattelevat ensisijaisesti omaa nautintoaan. Näitä esimerkkejä löytyy loputtomasti.Tarinan opetus on yksinkertaisesti se, että johtaminen ei onnistu parhaiten käskemällä, vaan motivoimalla, saamalla ihmiset haluamaan samaa asiaa. Ja koska ihminen on luonnostaan itsekäs ja omaa etuaan ensisijaisesti ajava eläin, onnistunut johtaminen edellyttää sitä, että yksilön etu on sama kuin organisaation etu. Organisaatio ja sen toiminta täytyy rakentaa ja perustella niin, että se tukee molempien hyvinvointia, ja se täytyy myydä työntekijöille niin, että työntekijät ymmärtävät itse, miksi asioita tehdään niin kuin niitä tehdään. Tai mitä kohden jokaisen tulisi pyrkiä omassa tekemisessään.Määräyksillä ja ohjeistuksilla voi toki yrittää johtaa, ja tiettyyn rajaan asti sekin toimii. Aina joku noudattaa ohjeita. Mutta osa ei noudata - koska ei halua tai koska ei ymmärrä. Tiedon puute onkin merkittävä tekijä johtamisessa. Tietoa puuttuu sekä johtajilta että johdettavilta. Tietoa ja ymmärrystä. Sen vuoksi valitsin itse aikoinaan markkinatutkimuksen toimialan omaksi työpaikakseni – jotta voisin tarjota tietoa päätöksenteon tueksi. Tietoa ihmisten toiminnan drivereista, motivaatiotekijöistä. Mitä ihmiset haluavat, miten he sen perustelevat, mikä saa heidät liikkeelle, mihin he ovat valmiita ja mihin eivät, mitä he aikovat seuraavaksi tehdä, mitä he eivät halua tehdä. Näiden asioiden tietäminen ja tunteminen on jokaisen johtajan tärkein resurssi. Oli kyse valtionjohtajasta, yrityksen johtajasta, markkinointijohtajasta, HR-johtajasta, kenestä tahansa. Jotta ihmiset saa toimimaan saman päämäärän eteen tai halutulla tavalla, pitää ihmiset tuntea, pitää tietää mitä ja miten he ajattelevat. Siksi johtamisen ja ihmisen psykologian opiskelu olisi mielestäni tärkeämpää kuin se, että päättääkö keskijohto asioista linjassa vai matriisissa.Kari RooseCMOkari.roose@taloustutkimus.fi 

Kiinnostus vaalien alla tehtäviin tutkimuksiin on kasvanut tasaista tahtia vaali vaalilta. Erityisen kiinnostavia ovat olleet eduskuntavaalit ja presidentinvaalit, eurovaaleihin ei kukaan ole halunnut panostaa tutkimuksin. Ennen edellisiä kuntavaaleja 2017 tehtiin jonkin verran paikallisia tutkimuksia. Tämä selittynee pormestarimallin yleistymisellä sekä sillä, että ne puolueet, joille se on tarkoituksenmukaista, pyrkivät tekemään kuntavaalista yleisvaalit, jossa mitataan hallituksen onnistumista.Kunta-asioilla ei silti ole juurikaan tekemistä valtakunnan politiikan kanssa. Ainakaan sellaisten asioiden kanssa, joista kansa on kiinnostunut. Mutta nyt olisi tarjolla oikeakin kunta-aihe. Nimittäin, miten sote toteutetaan? Kuntalaisilla taitaa vaan olla jo soteähky.Tällä kertaa vaalien päällä leijuu lisäksi covid-19 uhka. Oikeusministeriön virkakoneisto haluaa siirtää vaalit, mutta poliitikot eivät. Terveysturvallisuuteen liittyvän pelon takia äänestysprosentti uhkaa jäädä alhaiseksi, jopa alle 50 prosentin. Lähestytään USA:n presidentinvaalin lukemia. Eurovaalien jälkeen kuntavaalit ovat tähänkin asti olleet ne vähiten kiinnostavat, vaikka asiat ovatkin lähimpänä meitä jokaista. Mitä voidaan tehdä kiinnostuksen herättämiseksi? Nyt kuntavaaleihin ajetaan enemmän tai vähemmän pimennossa.Kannatusmittaajalle kuntavaalit ovat haastavat mitata. Kuntakohtaiset vaihtelut vaaleista toiseen ovat suuremmat kuin esimerkiksi eduskuntavaaleissa. Ehdokasasettelulla on suuri merkitys. Luotettavuuden aikaansaamiseksi otoskoon yhdessä kunnassa pitää olla lähes yhtä suuri kuin eduskuntavaalissa koko maassa. Sellaista taloudellista panostusta ei oikein tahdo löytyä keneltäkään – raha muodostuu tutkimisen esteeksi.Yksi mahdollisuus olisi toteuttaa tutkimus ns. monitilaajatutkimuksena. Esimerkiksi puolueet voisivat tässä kohtaa lyödä hynttyyt yhteen ja tilata yhdessä tutkimuksen – kaikki saisivat samat tulokset. Toki tutkimuksessa voi olla lyhyt puoluekohtainen osio omia tarpeita varten. Kustannukset olisivat kuitenkin vain murto-osa yksinoikeudella omalle puolueelle tehdystä tutkimuksesta. Mediatkin voisivat vaalikiinnostusta lisätäkseen teettää tutkimuksia ajankohtaisista seudullisista tai vaikka vain paikallisista aiheista. Joka kunnassa varmasti tiedetään, mitkä teemat kuntalaisia puhuttavat.Jollain tavalla kiinnostuksen on herättävä, muuten tulossa on kaikkien aikojen pannukakku, ainakin äänestysprosentilla mitattuna. Tutkimukset ovat hyvä vaalikiinnostuksen herättäjä.Jari Pajunentoimitusjohtajajari.pajunen@taloustutkimus.fi